helmikuu 13, 2007

Ennen oli TV

Viikonloppuna olisi näkynyt jos jonkinlaisia kanavia, mutta äärelle osuinpehmeät äänet vasta sunnuntaina iltayöstä.

National Geographicin dokumentti lentoturvallisuudesta oli liekkimerineen kiintoisa, mutta sitä seurannut ohjelma DHL:n rahtikoneeseen Bagdadissa ammutusta ohjuksesta silkkaa sontaa. Lentäjät kertoivat että oli tosi jännää ja sitten hiukan samannnäköiset näyttelijät näyttelivät saman ja viiden minuutin välein palattiin taas alkuun kertaamaan että hei ihan oikeasti oli tosi jännää. Hohhoijaa.

Onneksi on Raid-tallenteet. Joissa komisario Janssonilla on iltalukemisena kirja suurista meritaisteluista.

Ja tuoksuu kevättalvelta.

Posted by khilou at 13.02.07 14:46
Comments

Itse katselin viikonloppuna Viasat History -kanavaa. Dokumenttien aiheet olivat kiinnostavia, mutta ohjelmien toteutustapa oli jostakin todella syvältä.

Se että kanavalla ei ole mainoskatkoja ei paljon lämmitä jos ohjelmat on kuitenkin tehty jenkkien mainos-TV formaattiin. Dokumentti etenee viiden minuutin pätkissä, jonka jälkeen tulee tiivistelmä mitä kohta seuraa, ja sitten kerrotaan tiivistelmä edellisestä viidestä minuutista.

Posted by: jeejee at 13.02.07 15:46

Kuvasit formaatin paremmin kuin minä. Juuri tuollainen se oli, tehty debiilien katsottavaksi. Tai sitten piti täyttää tunti ohjelmaa vartin materiaalilla.

Teki mieli ampua TV-ruutua järeällä revolverilla tai heittää toosa hotellihuoneen ikkunan läpi 55 kerrosta alempana siintävälle kadulle.

Posted by: khilou at 13.02.07 23:21