tammikuu 21, 2007

Suosikkisää

Tuiskutti. Tuulenpuuskat pyyhkivät ilmaan lumipilviä. uusi kuosi

Asunnoissaan pimeyttä pitäneet kaupunkilaiset nyt kaikki kaduilla nauttimassa, Väiskin kaltseilla pulkat rahisivat tungokseksi asti. Suksiakin joku kantoi. Hietsussa meri velloi harmaana, otti itseensä hiutaleet.

Kotona huiskin hanskoilla lumet takista, piposta, repusta. Avioliittopihvit, lohkot ja valkosipulipatongit uuniin. Yhteen tirisseet juusto, pyre ja valkosipuli, siemaus kylmää olutta.

Kuvien varmuuskopioituminen kesti aika tasan yhdeksän tuntia. Yhteys ei ollut parhaita.

Maikkarin uutisissa kerrottiin panssarikaluston romuttamisesta, teräskoura repi Pettereistä palasia. Ei ollut sentään 673-8. Yliluutnantti Juurtti on näköjään 20 vuodessa ylennyt everstiksi ja TV-haastatteluihin.

Kirjan lukeminen loppuun ei parantanut käsitystäni kansantaiteilija Leskisestä. Ja nokkela sanailija, muttei niin hauska kuin itse tuntui luulevan. Vaikka harva nuorena innostanut tiukkaa tarkastelua murenematta kestää, ihminen jos on.

HS:n sarjassa Vanhala, ylen sankia priha, omimmaksi kokemani. En liene ainoa.

(Itselle) kuvien on tärkeämpää olla itselle merkityksellisiä kuin hyviä. Vaan joskus näkee hyviä kuvia merkityksellisistä paikoista, pnillä kokoelmaksi asti.

Posted by khilou at 21.01.07 23:57
Comments

"HS:n sarjassa Vanhala, ylen sankia priha, omimmaksi kokemani. En liene ainoa."

Samaa kirjoitin. Vinha ajatus nousi mieleen: liekö bloggaajien joukossa vielä keskimääräistä enemmän vanhaloita...?

Posted by: pagisija at 22.01.07 09:54

Kun näin uutisten panssareiden romutusjutun, ajattelin välittömästi tätä blogia ja sen kirjoittajaa. Että varmaan näkee ja kirjoittaa tästä.

Posted by: Lukija at 22.01.07 16:36

Jonkinlaista profiloitumista kai panssaroituminenkin, vaikka ennakoitavuus onkin ärsyttävää.

Tarkemmin ajatellen tosiaan voisi ajatella bloggaajissa olevan paljonkin vanhaloita. Olisikohan priha blogannut jos silloin oltaisiin.

Posted by: khilou at 22.01.07 23:29