marraskuu 09, 2006

Perikato

Ostarilta Der Untergang, joka piti katsoa saman tien. Enpä muista, milloin viimeksi olisi elokuva lyönyt päähän yhtä pahasti.

Jotenkin lehtiä lukemalla oli syntynyt kuva, että filmi on Hitleristä, mutta eihän se ollut vaan perikadosta. En tiedä, miten voisi vielä paremmin kuvata sellaista käsittämätöntä määrää järjettömyyttä. Ja kun kaikki oli jo riittävän kammottavaa, vielä kaikki lasten kautta toiseen potenssiin. Itku kellarissa, sitten pikku panssarintuhooja, sunnuntaiunivormu ja päivällispöytä ja lopulta Göbbelsin lapset. Vaikka koko ajan muisti, kuinka heille aikanaan kävi. Silti, vähitellen, leikkimässä, laulamassa, syömässä, rusetit hiuksissa, nallet kainalossa. Itse kohtaus oli sitten jo liikaa.

Jälkeenpäin piti muistuttaa itselle, että se oli vain elokuvaa. Mutta sehän oli myös totta.

Illalla aulassa näin harmaapäisen vanhuksen ja ajattelin, että tuo mies eli tässä maassa silloin.

Posted by khilou at 09.11.06 13:05
Comments

Juuri se siinä elokuvassa niin vavisuttavaa olikin. Että se oli vain elokuvaa. Mutta - tietyin taiteellisin vapauksin - totta.

Sekin kuinka ihmisillä ei ole jaljellä muuta kuin juoda itsensä känniin ja suunnitella käytännöllisintä tapaa päättää päivänsä.

Posted by: Veera at 09.11.06 14:37

Perikato on äärimmäisen hieno elokuva monelle niin arasta aiheesta kaikesta synkkyydestään huolimatta. Göbbelsin lapset ja Blondi-koira. Vanha ja vapiseva kaiken menettänyt diktaattori. Tuskaa, tragediaa, menetettyä ylpeyttä, mutta myös yhden hirmuhallinnon tuhoutuminen ja toisen nousu tilalle. Suosittelen katsomaan, jos ette ole vielä nähneet.

Posted by: Timo L. at 09.11.06 15:54

Yhdessä elokuvassa kovin monta teemaa pohdinnan aluiksi.

Missä kohdin todellisuus tekee valat, kunnian, lojaaliuden ja tottelemisen mielettömyyksiksi.

Miten releet raksuvat kun koneisto yrittää kuolinkouristuksissaan vielä toimia. Kaukokirjoittimet nakuttavat, diktaattori käskee olemattomia divisioonia, sotapoliisit hirttävät "karkureita" lyhtypylväisiin.

Itsemurhavimma. Onko suhtautuminen ihmishenkeen, niin toisten kuin omaankin, ollut kertakaikkiaan toisenlainen.

Miten kymmenien miljoonien kuolema on vain numeroita, mutta yksilöistä kertominen liikuttaa.

Voiko tuntea myötätuntoa hirviöitä tai edes heidän omaisiaan kohtaan kun kuitenkin niin moni kärsi hirvioiden takia niin paljon.

Ketkä kaikki olivat ja ovat syyllisiä.

Posted by: khilou at 10.11.06 14:11