lokakuu 09, 2006

Oikeastaan aika monenlaista

Hipahtava mies kääntyi polkupyörällään jalkakäytävän poikki vasempaansyysilta kampissa huomaamatta neitosta, joka oli lähtenyt polkupyörällään ohittamaan vasemmalta. Pehmeä kiilaava törmäys, jossa hipahtavat horjahtivat hidastetusti toistensa päälle. Ujot anteeksipyynnöt ja ero suuntiinsa.

Ihan amerikkalaisen ihmissuhde-elokuvan alkukohtaus.

Tekstiviesti vihjasi elämäni saunan päätyneen Meidän sauna -lehteen ja selailu kaupassa vahvisti tiedon. Olihan se ostettava. Pikaisa lehteily todisti myös tuoreen Pikselin ostamisen arvoiseksi. Paitsi että vaikka itsekin ihmettelen poliisin eräitä toimia ASEM-jupakassa, Heikki Valtavaaran vimma purkaa tuohtumustaan paitsi artikkelissa vielä lisäksi pääkirjoituksessa kuuluisi johonkin muualle kuin digikuvauslehteen.kaijassa

Sananvapaus murhattiin, kirjoittavat näinä päivinä kaikki. Vaan eniten kolahti Suojakännin teksti, joka kertoi ihmisen kuolemasta.

Kun ymmärtää, että henkäyksen kuluttua on syleiltävä valkoista valoa ja omuus on ohitse.

Sotaväen video mekanisoidusta taisteluosastosta näkyy päätyneen jo myös YouTubeen. Antennien kaunista taipuilua pohjoisen aamunkoiton valossa meille sotakoneromantikoille. Dieselveturikin vielä. Ja etäisiä muistoja salahaukotelluista käskynjaoista aamupakkasen viillellessä poskia. Laatuisa versio löytyy ainakin Panssariprikaatin sivuilta.

Posted by khilou at 09.10.06 23:54
Comments

Oh. Kiitos.

Posted by: Suojakänni at 11.10.06 12:57

Kiitos itsellesi, vastaan.

Posted by: khilou at 12.10.06 09:22