syyskuu 24, 2006
Kirkonkellojen kaunis sointi
Kellastuvat puut, matala terävä valo, tuuleen ilmestynyt terä.
Lämmintä, mutta kiistatta syksyä.
Hinaajia tai telakka-allastako tähtäävällä valkopartaisella herrasmiehellä oli uskottavan näköinen kamera kolmijalkoineen. Rouva varjosti avuksi, etsimeen katsomista varten kenties.
Jääkärinkatua tulee kuljettua harvoin, sille ei eksy sattumalta. Alkupäässä rivi autotallien ovia, nelosessa julkisivuremontti. Kirkonkellot soivat iltakuutta, Agricolan vai Johanneksen, en osaa sanoa. Ihmisiä kiirehti Johanneksen kirkon ovelle.
Kaisaniemessä junnufutista kolmella kentällä, kenttien laidoilla kannustavat vanhemmat, koppien luona puffetin grillissä tirisevät makkarat, kato se ykstoista, huudahti valmentaja puoliääneen, kuin itselleen.
Hämärtää, huomasin Manskua ylittäessäni. Ripeästi, sillä valot ovat siinä lyhyet.
Tenaville uniaisiksi Viirupesosta, itselle kertaukseksi Leif Salménin Neljättä valtakuntaa. Masentuneisuus, toivottomuus, vakaa usko markkinatalouden kelvottomuuteen.
Keitin vielä vettä ja liotin Earl Greytä, pussista. Tukeva Unikko-muki näkyy jo tummuneen sisältä.
Posted by khilou at 24.09.06 23:50