Ortodoksien sadettajat säksättivät. Yhdessä kohdassa muurin vierellä märkä alue.
En ole löytänyt Hietalahdesta uimarantaa, mutta HS:n TV-liite puhui sellaisesta, tosin vain kuvatekstissä. Hietarannassa sen sijaan siivottiin. Kaksi hahmoa makasi hiekalla täysissä vaatteissa. Vesi ei ollut tänä aamuna muhjua mutta levähtävän vihreää kyllä. Valkoposket mulkoilivat minua epäluuloisesti, arimmat pelmahtivat karkuun.
Sivummalla kentän kohdalla mies aamu-uinnilla. Kaukana selällä Mustasaaren lautta, tai vesibussihan se.
Luureissa eilen aloitetusta Hessun kahvilasta loppu, sitten Naurispajaa, joka muistutti, ettei podcastaaminen ole Windowsillakaan kohtuuttoman vaikeaa. Olisin jo kotiutunut, mutta kiersin vielä kentän ja kallion kahdesti kuullakseni, mitä Virba ja Hirppis opettivat resonoinnista ja rentoudesta.
Chydenian pihan keltaisia lehtiä haravoitiin kauniiksi kasoiksi. Mies ulkoilutti arviolta maailman pienintä koiraa, kulmasta kääntyi vastaan nainen kahden valppaan schäferin kanssa. Tappajahain teema alkoi soida.
Kelpo bassottelua YouTubessa.
Posted by khilou at 11.08.06 12:30No kelpo! Kelvohkoa bassottelua täälläkin à la Richard Bona:
http://www.youtube.com/watch?v=h-IRHwGvd6A
Että se joiltain käy.
Posted by: khilou at 13.08.06 00:31