kesäkuu 20, 2006

Väinämöisenkatu

Seisoin kesähelteisenä päivänä lapsuuteni puistossa antaen puista tulvivan v23vihreyden ja linnunlaulun valua ylleni.

Varis ja lokki kävivät vuorotellen nokkaisemassa tursuavasta vihreästä roskiksesta herkkupalan. Kadun toisella puolen talonmies ajoi pärisevällä leikkurilla nurmikkoa. Pihasta tuon suljetun portin takaa fillarini vietiin 30 vuotta sitten. Tuossa kävelin käsi kipsissä kesällä 1977. Tanskalainen turistibussi lipui ylös katua, hidasti epäröiden, pysähtyi ja alkoi varovasti peruuttaa takaisin.

Otin muutaman kuvan ja pienen videonpätkän, äänitin lintujen laulua. Hetkeä ja tunnetilaa en vain saanut talteen. Tai sain tietysti, aivoihin.

Aivoihin, jotka unohtavat ja vääristävät. Ja kaunistelevat.

Posted by khilou at 20.06.06 00:42
Comments

Otin joskus projektiksi käydä lapsuuteni paikoissa, niissä harvoissa jotka vielä ovat jäljellä. Vaikkakin joissain niistä saavutin edelleen tunteen jonka muistin niissä asuvan, niin useampi oli pienempi, ankeampi, erilainen. Rikoin muutaman kauniin muiston.

Ei mikään mennyt tule koskaan enää takaisin, ei ihan samalla tavalla, sillä se joka koki on nyt jotain muuta. Niin se käy.

Posted by: Z at 20.06.06 10:41

Totta kyllä.

Vastalahjaksi mieli rakentaa muistojen häivistä, niiden analysoinnista ja muualta tulevista hippusista mukavia mielteitä. Muistoja, ehkä.

Posted by: khilou at 21.06.06 09:55