Ei vain paluu vaan kaiken lisäksi se, että päivän epistola on kuin kirjoitettu juuri tälle tiistaille.
Sallithan, Merten?
Me olemme unohdettu kansanosa, me karvan verran - pidemmän tai lyhemmän - yli kolmekymppiset heteromiehet. Me tylsät jätkät, jotka tulevat maaliin aina viimeisenä. Emme osaa nauraa nuoruuden toilailuille, vaan kätkemme kesivät haavat sieluumme ja tutkailemme niitä kunnes jonain kauniina päivänä keittää yli. Epätoivoiset ihastumiset, hiekkapaperin hellyydellä päättyneet ihmissuhteet, aviokriisit ja hämmentävä seksuaalisuus eivät ole asioita joille naurahtaa kepeästi ja siirtyä eteenpäin.
Muoti, kulttuuri, urheilu, populaarikäsitys kulttuurista 2000-luvun itsevarmojen ihmisten esiinmarssina - olemme vahvasti tämän kaiken ulkopuolella. Äijäkulttuuri on jotain josta löytyy kosketuspintaa, mutta johon ei voi samaistua. Sukupolvi X istuu kivat omppuläppärit sylissä yömyöhään, korostetun piittaamattomana mistään, sillä välin kun me viikkaamme pyykit kuivausrummusta ja yritämme löytää sen kymmenminuuttisen jostain perhe-elämän ja työn välistä, jossa ehtisi kuvitella kulkevansa tiedon valtatietä.
Me olemme lihaksi tullut riittämättömyyden ja ulkopuolisuuden tunne.
Kiitos.
Posted by khilou at 23.05.06 16:59On hyvä vaan. Nyt on sellainen tunne että parin viikon ääneen sanomattoman asemesta on parin vuosikymmenen verran ääneen sanomatonta, joka haluaa tulla ulos.
Posted by: Merten at 23.05.06 17:07No kas, voisin itsekin osia tuosta lainata, siitä alkuperäisestä siis.
Posted by: Soopa at 23.05.06 17:13Voi miten surullinen kirjoitus. Mää uskon, että kaikki on ulkopuolisia jollakin tavalla. Jotenkin toisen elämä tuntuu usein täydemmältä kuin oma, koska ulkoa katsottuna sisäistä sekasortoa ei näe. Tai puutteita tai epävarmuutta tai identifikaatio-ongelmia.
Moni siis samaistuu tuohon kauniisti kirjoitettuun haikeuteen, vaikkei olis kolmikymppinen heteromies. Niinku vaikka mää en ole ja silti on ulkopuolinen esimerkiksi kaikessa siinä mikä mun mielestä näyttäytyy kolmikymppisen heteromiehen elämänä.
Sekavaa, toivottavasti poimit sen syherön mitä yritin viestiä.
Posted by: Anderson at 24.05.06 11:22Luulenpa, että kaikki tunnemme välillä olevamme yhtä ulkopuolisia ja ainutkertaisia, niin paradoksaalista kuin se stten onkin.
Mertenin teksti on niin kuin aina välillä laulunsanat, joita kuunnellessa tulee se tunne, että tämä, kyllä, juuri nyt.
Itse aiheestahan voisi varmaan analysoida kirjasarjan verran. Ja on ehkä analysoitukin.
Posted by: khilou at 24.05.06 15:15Laulunsanoista puheen olleen, Zen Cafen "tavallaan jokainen on surullinen".
Luulen, ettei tarvitse kauheasti tökkiä, niin jokainen löytää oman viiteryhmänsä jonka kanssa voi tuntea yhteistä ulkopuolisuuden tunnetta (ja se on kaunis paradoksi). Samalla tapaa kuin löytää maailmasta tarpeeksi mihin ei voi tai halua samaistua. Meille onnellisimmille häkki on kultainen ja kalterit itse rakennettuja; siksi niistä kirjoittaminen on helpompaa.
Minusta se ei kyllä ole järin surullinen kirjoitus, enemmänkin klausulli. Ja on outoa analysoida omia tekstejään jonkun toisen kommenttilaatikossa, jonkun toisen kommentoijalle.
Posted by: Merten at 24.05.06 19:31"Meille onnellisimmille häkki on kultainen ja kalterit itse rakennettuja; siksi niistä kirjoittaminen on helpompaa."
Taas ihan keskelle. Auts.
Posted by: khilou at 24.05.06 19:54