Pisarat piiskasivat ulkona lätäköitä, joten tänään oli sisäaskareiden vuoro. Ponileikki muuttui lennossa pikkuautoilla ajeluksi joka vuorostaan vauhdissa ilmapallojen puhalteluksi ja irtipäästelyksi iloisen räkätyksen kera.
Välillä TV:stä Laivakokin matkassa, jossa pirtsakka ohjelmatar assisteerasi taitavaa laivakokki Germania Pohjanmerta seilaavalla tankkerilla. Herkullisen näköistä merimiespihviä ja mainio ohjelma, kaksi osaa vielä jäljellä.
Linko vihjasi Famous sounds -sivustosta, jolle juutuin kuuntelemaan pätkiä ja pirskahtelemaan nostalgiaa. Missä vaiheessa Kraftwerk-vinyylini jäivät matkasta? Tina Turner ja Sky Traxin ihastuttavan Amanda Carringtonin sanoin the legs that launched a million diets. Van Halenin Jump, videon rummut ja niiden soundit. I've got the power ja se viikko toukokuuta 2002. Käsittämättömän komea Won't get fooled again (miten olen voinut kadottaa kaikki tallenteeni siitä, edes joku C-kasetti on pakko olla jossain). Lucy in the sky with diamonds. Wish you were here. Maailman tuputetuin ja väsynein Final countdown.
Posted by khilou at 20.04.06 23:16Levyistä puheen ollen, tapahtuipa tänään: vaimoni, joka mm. ammatinvalinnallisista syistä suorastaan inhoaa rok'n'rol-musiikkia -ja kaikkia sen johdannaisia - kysyi aamulla "sattuisiko sinulla kultaseni olemaan sejase äänilevy?" Hän tarvitsisi sitä, pikaisesti.
Yllämainitusta syystä levykokoelmani on jo aikaa sitten muuttanut kahteen komeroon, pois pahennusta herättämästä, pölyttymään hiljalleen piilossaan, maaten siellä kusi sukassa – lopullista kuoloniskua vartoten.
No, nyt yksi voisi astua päivänvaloon (joskin petosta odottaen). Sejase levy sattui olemaan erään huonosti menestyneen ranskalaisen elokuvan soundtrack (vuodelta 1981) ja kun minä taas useammin kuin yleensä inhoan elokuvien sountrack-levyjä, oli taivaan ihme, että sejase levy tosiaan makasi jossain siellä komerossa. (Vaimoni on vakuuttunut että minulla on kaapissa kaikki maailman tylsät matalaotsaiset rok'n'rol-levyt -ja niiden dillet rikoskumppanit.)
Ok. Riisuin jo pukemani takin ja kävelin kohti komero ykköstä. Kun olin viisi minuuttia nostellut levyjä lattialle, vaimo sanoi “et taida löytää, jos et löydä niin ei sillä ole niin väliä”. Kysyin, tarvitsiko hän sitäjasitä vai ei, jos tarvitsi niin minä etsin ja löydän. No tarvitsi.
Kyllä se sitten ajallaan löytyikin. Ja kun vaimo poistui tyytyväisenä näyttämöltä, minä jäin seisomaan siihen uudelleen löytämieni rakkaitteni keskelle. Rakkaimpani! Olemme jälleen yhdessä! Katson Teitä kyynelsilmin. Antakaa anteeksi! Ah, siinä sinä, Small Facesin Ogden’s Nut Gone Flakes! Man, how I’ve missed you. Ja sinä, Eric Burdon & Animalsin Love is. Baby, you’re one of the dearest! Hawkwindin Space Ritual! Sinun takiasi ei tarvinnut ruveta polttamaan ruohoo, lujaa meni ilmankin. Richard Thompsonin Starring as Henry the Human Fly! Spiritin Twelve Dreams of Dr. Sardonicus. Ja...
En lähtenyt töihin lainkaan. Asiat tärkeysjärjestykseen: iltaan mennessä olin pyyhkinyt paristasadasta levykannesta pölyt –ja jälleennäkemisen kyyneleet.
Posted by: Viti at 21.04.06 02:45Näitä elämyksiä tulee samalla kun ikää - jos on varastoja tallella. Päästäpä maalaistalon vintille, johon olisi unohtunut muutama paali 60-80-lukujen viikkolehtiä.
Soundissako se oli 80-luvulla loputon sarja Haukkatuulen vaiheista?
Posted by: khilou at 21.04.06 09:40Koska muistin Jussi Niemen kirjoitelleen Hawkwindista Soundin edeltäjään Musaan jo 70-luvun alussa, kävin netissä tarkistamassa asian: jees, Jussin artikkeli oli vuonna -72, Waldemar runoili omansa 80-luvun alussa.
Lehdetkin ovat tallella (toivottavasti!!) jossain vanhempieni vintillä. Faijan duuni oli juuri vuonna -72 vienyt meidät Manseen, jossa Epe Helenius perusti samaan aikaan Epe's Music Shopin - Musahan oli myös manselainen – ja meno oli lujaa. Progee, pilvee, jytää, bluesia, rokkii, folkrokkii... eikä uusia levyjä ilmestynyt, luojan kiitos, tuhat päivässä kuten nykyisin. Muistan kun ostin Amon Düül 2:n Dance of the Lemmingsin: olin aivan vakuuttunut että juuri tältä täytyy tuntua "olla pilvessä". Tsekkasin asian joskus vuosia myöhemmin; olin ollut oikeassa. Sen jälkeenkin Amon Düül 2, Hawkwind, Pink Floyd, Popol Vuh, Gong, Beatles etc. ajoivat asian, eikä toista keinoa tarvittu.
Posted by: Viti at 21.04.06 11:36...eikä Pekka Strengiäkään saa unohtaa.
Posted by: Viti at 21.04.06 11:39Jos sieltä pilvestä joskus aiot siirtyä vahvempiin, niin The Velvet Underground lienee oikea kohde. :)
Pelottaa ihan, koska itse alan fiilistellä omalla levyhyllylläni. Vastahan tuo Massive Attackin ensimmäinen julkaistiin.
Auts.
Posted by: Julius at 21.04.06 11:45Pelottavampaa on, jos ei enää fiilistele levyhyllyllään... Sekin on ehditty kokea.
Velvet U on ollut kuvioissa 70-luvulta lähtien. Muistan vielä, ihme kyllä, kun kuulin eka kerran Velvetistä ja Reedistä syyskesällä -72. Siskoni oli suostunut ostamaan minulle synttärilahjaksi (Epeksestä, tietty) Bowien Ziggy Stardustin ja sitten piti heti saada Ziggyä edeltänyt Hunky Dory. Hunkylla Bowie, sen lisäksi että lauloi Andy Warholista, esitti Velvet-pastissin Queen Bitch. Silloin, ennen internettiä, täytyi tehdä kovasti etsiväntöitä, että pääsi kärryille koko hoidosta, että mitäs helvettiä tämä kaikki on. Lopulta selvisi, että on olemassa jokin Velvet Underground... ja joku Lou Reed.
Olettekos muuten kuulleet Reedin Street Hassle ja Take No Prisoners -levyt, jotka on äänitetty keinopäällä? Kun kuuntelee kuulokkeilla, ja sulkee silmänsä, tapahtuu täydellinen teleporttaus klubille, jossa Reed paraikaa esiintyy.
Tänä iltana palaan komerolle. Kuulokkeet korvilla, rätti kädessä.