huhtikuu 18, 2006

Isomäki 10.3.1979

Kiltin tunnelmapalan painikkeeksi sopii muistoni Isonmäen seisomakatsomosta. Kevättä 1979 se oli, kun noustiin W:n kanssa aikaisin aamulla Linja-autoasemalta Satakunnan Liikenteen bussiin. Jäätiin pois jossain keskustassa ja marssittiin Sokokselle lippuja ostamaan. Aika uskaliasta, pelipäivänä vasta. Niitä kuitenkin sai vielä, ja myyjä kääri meille kaupan päälle Ässät-julisteet. Siksi kai, kun punavalkoisesta IFK-takistani näki meidän tulleen kaukaa. Takki keräsi tietysti katseita, mutta poikasille ei sentään puitu nyrkkiä.

Muistan kuinka kuljettiin ihmisjoukossa hallille ja asetuttiin seisomakatsomon lankuille ihan eteen. Kaukalo oli niin lähellä, että jään haistoi. Joitain muitakin oli Helsingistä, vaikka silloin ei nykyisen kaltaisia fanibusseja harrastettukaan. Huomasivat, moikkasivat, osoittivat, että samaa porukkaa.

Ässät vei itse peliä selvästi, IFK ei enää kahden niukan tappion jälkeen jaksanut oikein uskoa ja loppunumerot olivat 9-4. Olikohan tämä sama peli, jossa Kari Makkonen lensi päin tolppaa ja mursi veneluunsa, paha takaisku, joka saattoi vaikuttaa siihen, että Ketolasta, Javanaisesta, Rautakalliosta, Nikanderista ja Levosta huolimatta Tappara oli sitten finaaleissa parempi. Ainakin Kari Takko tuli kesken pelin maalille, olikohan peräti ensimmäiseen play off -peliinsä.

Pelin jälkeen notkuttiin hallin takana, sain Vellu Ketolan, Kari Takon, Jorma Immosen, Raimo Hirvosen, Ari Lähteenmäen, Matti Murron, Matti Hagmanin ja Juhani Boströmin nimikirjoitukset.

Postiauto oli Helsingissä myöhään illalla. Seuraavana keväänä IFK ja Ässät kohtasivat finaaleissa.

Posted by khilou at 18.04.06 14:39
Comments