Päivystyksessä oli hiljainen yö, mutta toki muutama tyyppitapaus. Käytävillä makaavia vanhuksia, jotka eivät ihan tiedä, missä ovat. Rouva, jota lääkäri pyysi olemaan ihan hetken hiljaa jotta hän saa kuunneltua sydäntä. Aggressiivinen mies, joka halusi lähteä kun pää kerran on jo ommeltu. Hoitaja ja vartija ohjasivat istumaan todeten, että lääkäri haluaa vielä tarkkailla.
Ei toimittajia tällä kertaa. Henkilökunta vaikutti erinomaisen pätevältä.
Ilmoittauduin, täytettiin papereita, hoitaja heti kysymään, onko hengitysvaikeuksia, ei, ihottuma vain, verenpaine (OK), lämpö (38), syke (korkea, kuumeesta varmaan), antihistamiinia ensi hätään. Vuorokauden vaihduttua ehti lääkärikin, tutki, jututti ja mietti hoppuilematta. Selkeä urtikaria, uudesta antibiootista kenties hyvinkin, se pois ja tilalle tuttua penisilliiniä. Nielu kovasti ahdas, ei mitään paiseen näköistä mutta puhe sen verran vaikeaa, että tarkkana.
Resepti taskuun, jo tutun tuntuisiksi tulleiden kohtalotovereiden hyvästely.
Mechelininkatu kiilsi lämpimässä aamuyössä kosteana.
Aamulla parempi olo. Nukuin pitkälle iltapäivään.
Posted by khilou at 10.04.06 23:17Uh, tuli mieleen omat yölliset urtikariaretket päivystävälle. Kun hengitys ei kulje, on rauhoittavaa jos ympärillä on ammattitaitoisen oloisia ihmisiä. Muistan erityisesti erään kerran, kun olin 18-vuotiaana yksin liikkeellä, enkä osannut olla napakkana, kun hoitaja ei halunnut herättää lääkäriä, joka "oli juuri raukka saanut vähän unen päästä kiinni". Eipä siitä mitään vakavaa koitunut, ehkä hoitaja oli oikeassakin. Se vain antoi hätääntyneelle vähän erikoisen vaikutelman koko touhusta.
Aspiriinista se taisi silloin johtua. Ei minulla mitään näkyviä paiseita koskaan ollut, nielu vain turposi umpeen ja laski omia aikojaan.
Pelottavalta kuulostaa. Itsellä onneksi pelkkiä iho-oireita, mutta selvästi allergiseen reaktioon suhtauduttiin vakavasti.
On ollut hiukan yllättävää huomata, kuinka suuri merkitys potilaan sitkeydellä ja vaatimuksilla voi olla, ainakin julkisella puolella.
Posted by: khilou at 11.04.06 09:01No voi - olipa varmasti pelottava ja takuulla epämieluisa kokemus. Ilmeisesti kesti onneksi vain lyhyen aikaa. Helposti unohtaa, että sivuoireetonta lääkettä ei olekaan. Toisinaan ne vain saattavat olla pahempia. Tästä (mm.) johtuu oma lääkekammoni.
Lääkärikammoni taas siitä, että kuvittelen itseni helposti sen aggressiivisen miehen tilalle, joka halusi lähteä kun pää kerran on jo ommeltu.
Juu, ihottuma oli vain värivirhe eikä edes kunnolla kutissut, mutta tietysti kiinnosti, tuleeko oireita lisää ja mitä tehdään kuurin kanssa.
Luottamukseni koululääketieteeseen aukkoineenkin on luja, mutta lääkäreitä on monenlaisia, tiedoiltaan, aikatauluiltaan, asenteiltaan ja kanssakäymiskyvyiltään.
Posted by: khilou at 12.04.06 00:43