maaliskuu 27, 2006

Suomi, mies ja muita maita

Pääkaduilla kuivia kohtia ja kevään ensimmäinen moottoripyöräkin, mutta vähän sivummalla vielä täysi talvi. huurupuuJäällä hiihdettiin ja luisteltiin, jäljistä päätellen jänis oli loikkinut Lapinlahden sairaalan suunnasta ja hypännyt ylös penkalle.

Leif Salménin Neljäs valtakunta oli synkkä, mutta ehkä se ei olisi silloin kirjoitettuna voinutkaan olla muuta. Pankit vararikossa, suuret osuusliikkeet kaatumassa ja työttömien armeija soppajonoissa. Suomi oli menossa konkurssiin minä hetkenä hyvänsä, mutta teksti on sittemmin hiukan laimentunut kun tässä ainakin vielä sinnitellään jotenkin. Salmén luonnehti kaikenlaisia päätöksiä rikollisiksi niin usein, että sana kärsi inflaation. Kirjoistaan saisi enemmän irti jos ymmärtäisi enemmän kansantaloutta.

YLE Teemalla 70-luvun sekahaku kertoi suomalaisen miehen muuttumisesta viikonloppuisyyden, keskioluen vapautumisen ja Pohjois-Karjala -projektin myötä. Badding ja David Bowieko meidät vapauttivat jäyhästä vahvuudesta?

Huomisaamuna keli taitaa olla huonompi. Ja Kokkarinen kirjoittaa maahanmuuton omituisuuksista. Ruudussa James Bond sai viimein kuljetuskoneen lastiverkoissa roikkumisen loppuun ja pääsi martineille Kara Milovyn kanssa.

Posted by khilou at 27.03.06 23:31
Comments