Se on täytetty. Illalla sitten kaikki taas kertovat voittaneensa ja oikeasti voittaneiden tukijoukot näyttävät joka kerta yhtä ärsyttäviltä lapsellisine uhoineen.
Juhliessanne tietäkää, että kaikki ehdokkaat vaikuttivat jotakuinkin kelvollisilta heiluttamaan niitä valtaoikeuksien jäänteitä mutta muita päätä pidemmäksi ei ollut kenestäkään. Ellei sitten fyysisesti.
Vanhanen vaikuttaa vähäeleisessä kömpelyydessään hyvinkin sympaattiselta, mutta jos minun ääneni haluaa, ei kannata liittyä puolueeseen, jonka nimi on näillä main ruma sana. Tai jos vielä vähän enemmän väritetään, puolueeseen, jonka saappaan raudoitettu antura lepää rakkaan kaupunkini kurkun päällä.
Niinistön vienninedistämislupaukset miellyttävät kotimaisesta työllisyydestä huolestunutta, mutta ei meitä niin tyhminä kannata pitää että yrittää jotain työväenpressajuttua. Niinistö tuo yhä mieleen ylimielisen tyypin, joka valtakirjan saatuaan riipaisee pöpsykkänaamarin yltään ja ilmoittaa köyhälistön pakkosiirtojen aloittamisesta, karjavaunut on tilattu jo.
Se koko Guatemalan presidentti osui Halosen kohdalla pahasti, rajoittuneen suomalaisen porvarisian silmin. Maamiinat myös. Vaan eivät tajunneet Ahon tukijoukot viime kerralla kuinka paljon hallaa tekivät omalle asialleen yrittämällä lyödä vyön alle uskonnolla, ulkonäöllä, sukupuolella ja SETA-menneisyydellä. Sitä myötätuntoa on yhä jäljellä ja stadilaisuus Elantoineen päälle. Halonen puutteineenkin vaikuttaa ei äidilliseltä mutta kylläkin tätimäiseltä. Sellaiselta reilulta tädiltä joka kaksiossaan Kalliossa tarjoaa pannukahvit, Elannon viinereitä ja järkeviä neuvoja silloin kun on tullut riideltyä omien vanhempien kanssa.
Ja joitain marginaaliehdokkaitakin kuulemma oli.
Posted by khilou at 15.01.06 14:51Muuten kovasti samaa mieltä, mutta sana "reiluus" ei tuo Halosta mieleen. Ennemminkin se on sellainen täti joka kävelee kadulla maalaispojan yli kun tämä yrittää kysellä tietä yliopiston päärakennukseen.
Saattaa tietysti olla, että kiukuttelen vieläkin niistä miinoista.
Posted by: /mek at 16.01.06 04:02En väitä vastaan kun en ole tainnut edes elävänä nähdä.
Niistä miinoista saakin vähän kiukutella.
Posted by: khilou at 16.01.06 09:26Mutta minä väitän vastaan. Vasta esimerkkien edessä myönnän "mek"in olevan oikeassa. Muuten on ihan hatusta revittyä, sanon. Vaikken mikään haloslainen olekaan.
Miinajuttu oli päätös dorkimmasta ja tekopyhimmästä päästä, sehän on selvä. Miina on ainoa ase, jonka hyökkäyksellinen käyttö on heikoilla ja siksi sopii kaltaiseni pasifistinkin pirtaan.
Niin kauan kun kyse on minun mielikuvistani (onko vielä?) varaan oikeuden olla oikeassa vain itselleni.
Posted by: /mek at 18.01.06 16:13Niin, eläkäämme mielikuviemme varassa. Harva enää varaa oikeutta olla oikeassa muuten kuin ns. henkilökohtaisella tasolla, mielikuvissaan. Se on niin turvallista. Kukaan ei voi asettaa toisen totuutta kyseenalaiseksi.
Posted by: Viti at 19.01.06 14:48