Näkymä rannalta

Oi muistatko vielä sen virren

Kadotettu puutarha. Olipa erilainen kirja.

Tietenkin paljon voikukkia, lumpeita, lehmuksenkukkia, valkovuokkoja, rhododendroneita, krasseja, floksioita. Pilviä, lehmuksenkukkateetä, auringonvaloa ja kuun, puupintoja. Ei lainkaan konkreettisia autoja, junia, laivoja, lentokoneita, työkaluja.

Tohtori ja Elisabeth, niin ohuita ja hauraita että särkyisivät tomuksi jos kompastuisivat ja kaatuisivat. Naimi ja Artur liian omituisia mustan yön varjoja, jotta olisin saanut heistä otetta.

Kaikenlaisia undineja ja dyadeja. Omituista sievistelevää kieltä, silti yllättävänkin kolahtavia kohtauksia. Ukkosen painostavuus, ahdistuksen tiheneminen päivä päivältä kunnes rovastin puhelu sitten tulee. Elisabeth etsimässä kukkia arkkuun, jota ei saa avata. Kehtolaulu lapselle.

Voiko kauneuden ja harmonian tavoittelussa mennä liian pitkälle?

Nyt on sitten etsittävä ja luettava myös Säädyllinen murhenäytelmä. Google löysi lähinnä vain siitä tehdyn elokuvan, jonka Tohtori ja Elisabeth eivät arvostelussa kuulostaneet samoilta ihmisiltä kuin Puutarhassa.

Posted by khilou at 21.12.05 14:06