Näin iltapäivällä Joulupukin. Hän ajoi Eteläistä Rautatiekatua tummansinisellä Peugeotilla. 
Runeberginkadulla pitkähiuksinen neitonen juoksi valtavan kovaa ehtiäkseen bussiin. Käännyin katsomaan, miten kävi. Ei ehtinyt.
Bloggaaja kertoo saaneensa blogimerkintänsä vuoksi sakot kunnianloukkauksesta. Päälle vahingonkorvauksia ja kuluja. Mahdollisesta aikeesta ilmoittaa tyytymättömyyttä ei maininnut.
En yhdy kuoroon, joka laulaa tuomion todistavan poliisivaltiosta tai sananvapauden puutteesta Suomessa. Ainakin vielä blogeja koskevat samat lait kuin muitakin julkisia ilmaisutapoja.
Sen sijaan mietin, ovatko myötätuntoiset kanssabloggaajat ajatelleet osoittaa tukensa kolehdin muodossa.
skrubusta löytyneen testin mukaan olen elämäntapaprofiililtani älykkö, syrjäänvetäytyvä ja perinteinen. Kaksi viimeistä voin vahvistaa. Jaa, mutta se onkin nuorisolle.
Edit: CopyFraudin kautta löytyi linkki toiseenkin kunnianloukkaukseen verkossa.)
Posted by khilou at 20.12.05 23:13Nuorille iältään vai mieleltään?
Posted by: pni at 21.12.05 00:11Myyntimiehen kohderyhmänä?
Posted by: khilou at 21.12.05 09:15Niin. Kulutustottumuksiltaan nuoria.
Posted by: pni at 21.12.05 09:32Niin sen täytyy olla.
Myyköhän firma vastauksemme eteenpäin tutkimustuloksina?
Posted by: khilou at 21.12.05 09:37Minä olen sitten 70 prosenttisesti syrjäänvetäytyvä. En ostaisi tätä tutkimusta.
Posted by: /mek at 21.12.05 09:45Jos myyvät, niin sittenhän minä olen vaikuttanut 15-25 vuotiaiden profiiliin. Hehe.
Posted by: pni at 21.12.05 10:53