marraskuu 12, 2005

Marraskuun mato

Huusin tenavat luo kun huomasin Hietarantaa vaivalloisesti matavan hietaisen kastemadon. marraskuun vihreysKyykistyimme ympärille katsomaan tarkemmin.

Mihin se on menossa, Poika kysyi.

Voiko sitä syyä, Tyttö kysyi.

Ilmoitin lujana kantanani, että ihmiset eivät normaalisti syö kastematoja ja arvionani, että se on menossa talviunille. Hetken matkaa seurattuamme poistuimme.

Musta Volvo pysähtyi hautiksen päätyyn. Mies mustassa puvussa nosti ulos kokoontaitettavat lastenrattaat ja avasi ne. Nainen mustassa puvussa nosti ulos lapsen, jonka laski rattaisiin. Mies nosti tavarasäiliöstä kukkaseppeleen ja asetteli sen rattaiden päälle. He lähtivät liikkeelle rattaita työntäen.

Syömään, piippasi tekstiviesti.

Posted by khilou at 12.11.05 15:04
Comments

Hautausmaat ovat kiinnostavia. Siellä on hienoja puita. Ja oravia! Luultavasti lapsistakin tulee tervepäisiä, kun saavat heti nähdä, miten tässä kuitenkin käy - turha sitä on murehtia ennen sitä aikaa sitten. Omalaatuista ´kyllä, meille eläville on usein paljon rumemmat ympäristöt kuin kuolleille.

Posted by: Veloena at 12.11.05 15:46

Ja hienoja hautakiviä ja niissä nimiä, joiden takana kohtaloita ja tarinoita ja sijaa mielikuvitukselle.

Tähän mennessä on tuntunut, että lapsilla on aiheeseen aika mutkaton suhtautuminen. Vaikka onkin tietysti mahdoton sanoa, mitä ja miten siitä ymmärtävät. Tai aikuisetkaan.

"Aiheeseen". "Siitä". Taisin kierrellä. Hassu juttu.

Erilaisten ympäristöjen kauneus tai rumuus ja niiden syyt onkin muuten toinen paljon pohtimisen arvoinen kysymys.

Posted by: khilou at 12.11.05 17:29