Oli ihan virkistävää lukea aamun HS:sta, että Ainoa kurotteleva Väinämöinen näyttää irstaalta saudiraiskaajalta ja Ruokolahden eukot kirkonmäellä kauempaa tulevasta yhtä oudolta kuin kongolainen naamio vieremäläisestä.
Mutta että oikein kulttuurivähemmistökoordinaattorin toimi. Ei valtiolla ainakaan rahapulaa ole.
Erinäiset Hesariin liittymättömät blogit näköjään käyttivät hetken nimissään kirjaimia HS, mutten tiedä, miksi. Erinäiset Hesariin liittyvät blogit ovat näköjään poistaneet nimistään kirjaimet HS, mutten tiedä, miksi. Minusta ne olivat informatiivisia.
Hesarin kymmenvuotias TV-liite kehui itseään. Kerroin jo aiemmin, miksen yhdy kehuihin.
Lasitalon emäntä aikoo viikonlopun aikana pohtia elämän suurista kysymyksistä vain Waltteri Immosen mahdollisia potkuja. Ihailtavaa konsernin sisäistä lojaaliutta, tuhahtaa epäluuloinen kilpailevan joukkueen kannattaja.
Taisi olla 1978, kun nauhoitin radiosta C-kasetille. Kate Bushin Wuthering Heightsin. Tuosta TV-liitteestä sain käsityksen, että hän on levyttänyt jotain sen jälkeenkin.
Posted by khilou at 05.11.05 11:06