Näkymä rannalta

Joo, täällä on aika sama tilanne. Koskelantien keskellä kulkee luksuriöösi oma pyöräkaista lehmuskujalla, mutta n. puolet Koskelantietä reittinään käyttävistä polkee siitä huolimatta jalkakäytävää pitkin, vaikka pyöräkaista kulkisi samaan suuntaan JA on n. 10 metrin päässä. Lähikadulla, jolla liikkuu ehkä auto per minuutti, poljetaan niinikään jalkakäytävää, vaikka on vaikeaa uskoa, että ajoradalla ajaessakaan todennäköisyys jäädä tuon yksittäisen kolmeakymppiä ajavan auton alle olisi kovinkaan merkittävä.

Täällä sisäänajoteiden tuntumassa kyllä ajetaan myös autolla punaisia päin. Olen oppinut kantapään kautta, että jalankulkijoille ja pyöräilijöille syttyvä vihreä kannattaa ignoroida ensimmäiset viisi sekuntia sekä Mäkelänkadulla että Koskelantiellä. Kaupunginvaltuutetuillekin olen asiasta kirjoitellut. Eräs heistä ehdotti vastauksessaan ("Mukavaa saada sähköpostia aktiivisilta helsinkiläisiltä..."), että autot kanavoitaisiin tunnelilla Pasilaan saakka. (Ilmeisesti sama ongelma Pasilassa ei olisi enää ongelma. Itse näkisin mieluusti töyssyt sisäänajoteillä. Eiköhän alkaisi meno hidastua ja sitten ehtisi myös jarruttaa punaisiin, kun ei voisi kaahata niin lujaa muutenkaan.)

Suuri osa pyöräilijöistä ei tunne liikennesääntöjä edes alkeisoppimäärän verran, mikä on toisinaan aika kuumottavaa, kun pyörällä nopeudet kuitenkin kasvavat aika koviksi. Esimerkiksi sekin, ohitetaanko vastaantulija oikealta vai vasemmalta, on aika usein hakusessa. Pimeällä ei ole valoa, pyöräilijät harvoin soittavat kelloa, vaan suhahtavat takaa sentin päässä koirista, jotka ymmärrettävästi säikähtävät moista, jne.

Voi hitsi. Sitten kun koettaa olla kohtelias ja liikennesääntöjä noudattava liikkuja omalla kaksipyöräisellään, ja esim. yhdistetyllä kevyen liikenteen väylällä soittaa kelloa perheelle, jonka lapsi juoksee kaoottisesti eestaas, saa hirveät huudot päälle pyöräilijäterrorismista.

Tähän asti olen jaksanut olla aika rauhallinen. Yleensä olen pysähtynyt ja selittänyt, etten vain tahdo jyrätä heidän lastaan. Että tavoite on, ettei ketään satu, ja siksi soitan kelloa. Yleensä tämä rauhoittaa. Joskus vanhemmat ovat suorastaan kiitollisia, eivät ole aiemmin tajunneet, että väylä on myös pyöräilijöille aivan laillisesti.

Liikennemerkkisokeita riittää. En ymmärräkään ihmisiä, jotka sanovat pyöräilevänsä huvikseen kaupungissa. Minusta se on sellaista vaarasoppaa, että otan sen välttämättömänä paikasta toiseen pääsemisen keinona, mutta että vapaa-ajalla, huh, ei kiitos.

Luultavasti paljon pyöräilevät ja talvipyöräilevät ovat hieman lainkuuliaisempia kuin satunnaiset sunnuntaipolkijat. Moni maalta tullut on ylen hämmentynyt kuullessaan, ettei täällä saisi polkea jalkakäytävillä. (Ja kyllä, muut kaupungit tuntuvat barbarialta, kun kukaan paikallinen ei osaa valittaa jalkakäytävillä tungeksivista pyöristä, kun ajoradoillakin kuitenkin olisi hyvin tilaa.)

Toisinaan mietityttää, onko ihmisiä, jotka liikkuvat VAIN pyörällä tai VAIN jalan, kun toisten huomioon ottaminen ei tunnu onnistuvan. Ei sen luulisi olevan niin vaikeaa, sen toiseen liikkumismuotoon eläytymisen.

Mutuna sanoisin, että jalankulkijat rikkovat liikennesääntöjä enemmän kuin pyöräilijät jotka rikkovat niitä enemmän kuin autoilijat.

Mutta se jalankulkija on toisille kulkijoille aika vaaraton, pyöräilijä kovassa vauhdissa vaarallinen ja autoilija useimmiten hengenvaarallinen.

Ja rikkeiden ärsyttävyys sen mukaan.