Ei se mitään haittaa, vaikka kuolisin. Pujahdan takaisin äidin vatsaan ja synnyn uudelleen, siteerataan syöpäsairasta viisivuotiasta syöpäsairaiden lasten ja nuorten yhdistyksen Sylvan eilen julkistamassa kirjassa.
Hesarin juttu aiheesta ryömi rintalastan alle.
Kai sitä on lasten myötä tullut vähän herkäksi.
Posted by khilou at 31.08.05 19:01Lasten urheus on koskettavinta mitä tiedän. Mainitsemasi kaltainen elämääsyleilevä asenne, josta meillä isoilla on korkeintaan muisto, vetää hiljaiseksi. Joo, äitiys kyllä herkistää. Ja hyvä niin.
Posted by: Lila at 01.09.05 06:32Yritin miettiä mikä siinä on että ajatus kuolemansairaasta lapsesta on niin käsittämättömän epäoikeudenmukainen että tekee mieli repiä päänsä irti pelkästä turhautumisesta. Ehkä se liittyy jollain lailla mielikuvaan lapsen viattomuudesta.
En tiedä, en päässyt miettimisessä kovin pitkälle.
Posted by: khilou at 01.09.05 09:02Ainakin se ajatus että ihan yhtä hyvin siinä voisi olla oma lapsi.
Toisaalta kai se mahdollisuuksien määrä joka tuhlautuu.
Posted by: /mek at 01.09.05 22:03Totta, nuokin ovat siinä.
Posted by: khilou at 01.09.05 22:09