toukokuu 30, 2005

Yö taivaalla

Moottorien vihellys yltyi jylinäksi, selkä painui istuinta vasten ja laskutelineet jymähtelivät, kun lähtökiito alkoi.

Yhtäkkiä kone jarrutti täristen.

Meillä syttyi siinä merkkivalo, jonka mukaan yksi polttoainesuodatin olisi tukossa, kapteeni kohta kuulutti. Ja että rullaamme takaisin geitille ja tekniikka on valmiina vaihtamaan suodattimen. Ja että ikävä kyllä kyseessä on se työläin eli kakkosmoottori, joten työhön menee noin kaksi tuntia.

Olimme ehtineet 160 kilometrin tuntinopeuteen, oli aamuyöstä ohjaamossa poikennut P kuullut tutulta kapteenilta. Jolla alla 18 000 lentotuntia ja ensimmäinen kerta kun käy näin, kuulemma.

Istuttuamme kolme tuntia koneessa olimme yhä vantaalaisella betonilla. Syötettyinä, mutta hetki hetkeltä hikisempinä.

Odottelun, kolinan, tärähtelyn ja moottorin mouruavan koekäytön jälkeen jylisimme aamuöiselle taivaalle ja kaarsimme vasempaan, Suvisaariston kohdalta Suomenlahden ylle. Tunsin niskassani Veloenan moittivan katseen ajatellessani, kuinka monta litraa kerosiinia MD-11 polttaa liki 11 000 kilometrin matkalla. Vasemmalla alhaalla Helsingin teiden oranssit valonauhat. Tuossa Kuusi- ja Lehtisaari, tuossa Länsiväylä.

Kuin strobovalon pätkiksi pilkkoma yö. Pilkin, nuokuin, torkahtelin. Niskaan otti.

Heräsin kirkkauteen, joka tunki suljettujen luomien läpi. Sykkivä pallo sulaa kultaa nousi horisontin yläpuolelle aivan pumpulisen pilvimaton yläpuolella. Kaivoin pokkarin repusta, laukaisin kahdesti ja nukahdin uudelleen rekisteröimättä kellonaikaa. Jossain Venäjän tai Tadzhikistanin yllä kai.

Välilasku. Uusi freesi miehistö. Turvavyöt piti avata tankkauksen ajaksi. Jaloiteltiin, väisteltiin pölynimureita, käytiin kurkkimassa avoimesta takaovesta 41 asteen helteeseen. Platalla maastoväreihin maalattuja kuljetuskoneita, kaksi Huey-helikopteria, jumbojettejä.

Posted by khilou at 30.05.05 07:05
Comments

Kuulostaa kunnon reissulta, mukavaa matkaa!

Posted by: MinnaS at 30.05.05 23:03

Kiitoksia, mielenkiintoista tämä on kun en ole eläissäni ollut näin kaukana kotoa.

Posted by: khilou at 31.05.05 06:19

Voinkohan sitten pitää itseäni onnekkaana kun takana on vain parisataa lentotuntia viimeisen puolen vuoden aikana ja silti kerran on tehty sama homma? Paitsi että meillä ei kestänyt kahta tuntia, kun kyseessä oli kuulemma vain mittarivika. Olo ei jostain syystä moisesta ilmoituksesta aivan loistavaksi noussut kun en muutenkaan hirveän paljon metallituubissa istumisesta pidä.

Niin ja tervetuloa "naapuriin".

Posted by: /mek at 31.05.05 22:35