toukokuu 15, 2005

Tuhansien valistajien maa

Suoranaisia skuuppeja tai uutisia en ole blogeissa juuri nähnyt, mutta yhdellä kansalaisjournalismin alueella odotan niiltä vielä paljon.

Kuluttajain äänenä.

Sediksen kokemukset Vltavasta tai Veeran arviot 00530-alueen lounaspaikoista ovat hyvää luettavaa. Mitä enemmän bloggaajat arvioivat saamiaan palveluita ja tuotteita, sitä helpommin minäkin löydän tietoa ostopäätöksieni tueksi. Mikä muuten on ollut nettiaikakaudellakin yllättävän vaikeaa.

Sääli tietysti, että anonyymi tai muuten varovainen bloggaaja helposti puhuu vain "pienestä ruokapaikasta" tai "eräästä suuresta kodinkoneliikkeestä". Ja epäilemättä sekaan hyppää ennemmin tai myöhemmin myös myyjiä, jotka anonyymeinä "puolueettomina arvioijina" nostavat omia tuotteitaan ja painavat kilpailijoita, mutta siinä kohdin mitataan medialukutaitoa ja kentän leveyden voimaa. Ja kaltaisellani blogiaddiktilla on tietysti vakiokirjoittajia, jotka ajan kanssa ovat hankkineet itselleen uskottavuutta.

Kaipa nettiin kirjoittajat ovat samalla myös myyjille yksi helppo tapa etsiä palautetta tuotteistaan. Olin sanoa politiikan saralta samaa, mutta ehkä ei sittenkään. Minun säännöllisesti seuraamani blogit tuntuvat edustavan poliittista kenttää kovin valikoiden, ainakin jos vertaa isoissa medioissa esitettyihin kannatuksiin tai valtuustojen ja eduskunnan paikkajakoon.

"Oikeat" toimittajat kuulevat blogeja lukemalla kansan äänen yhtä luotettavasti ja vähemmällä vaivalla kuin menemällä Sanomatalon ulkopuolelle tekemään katugallupia. Tai sitä vartenhan itse asiassa ovat jo lehtien nettiversioiden omat "keskustelu"palstat

Posted by khilou at 15.05.05 19:05
Comments