Blogvillen autiot kadut. Omatekoista simaa ja omatekoisia munkkirinkilöitä.
Hyviä molemmat, sima ei-liian-makeaa ja rinkilät minun sokeroimiani.
Tällä kertaa munkkirasvaa ei kaadettu liian kuumana muovikulhoon, joka yhtäkkiä alkaa sulaa ja valuttaa sisältönsä ei sittenkään vuokraparketille vaan toiseen suuntaan tiskialtaaseen huh.
Pikkukyyhkyjen Pojalle tuomaa ja valmiiksi tuunaamaa uutta polkupyörää piti totta kai päästä kokeilemaan, joten iltakävely rannan suunnassa. Ambulanssi vouvotti pohjoiseen ja Ympyräpuiston kohdalla maija oli pysäyttänyt farkun, muuten saattoi olla kolea tuuli, joka tyhjensi kadut.
Hautiksen suoralla kiihdytti rinnan kaksi moottoripyörää yhteensä kolmella pyörällä. Raapiva ääni käänsi päät, ja katsoimme, kun rekisterikilpi kieppui halki ilman ja rämisi katuun. Kremiksen viereiselle nurmelle oli noussut punainen jättisieni, ja jäätiin katsomaan nousua. Polttimen jylinä pelotti Tyttöä, joka kaivautui syliin ja katsoi sieltä ihan varovasti.
Yksi erä MM-kiekkoa riitti, Viihdevuosille erätauolla loikanneet eivät palanneet. Vielä Frasier.
Posted by khilou at 30.04.05 23:59