Taivaalla ei pilvenhattaraakaan.
Marian kohdalla valkoasuinen hoitaja talutti sairaala-asuista mummelia suojatiettömästä kohdasta yli Mechelininkadun. Matka taittui hitaasti, ja hoitaja pysäytteli autoja vapaata kättään nostamalla.
Hautiksen takana huohottavia, tömistäviä, ruopsuttavia lenkkeilijälaumoja. Matala aurinko teki merenpintaan tulimiekan, jonka katsominen teki kipeää. Kun sulki silmät ja käänsi pään pois, se sykki luomien sisäpinnoissa vihreänä.
Mutta kuka oli Birger Käcklund?
Hiekkarannalla pariskuntia enemmän ja vähemmän hempeissä asetelmissa. Kaukaista rummutusta, sotilassoittokuntamaista.
Vesi vapaana, tie Suomenlahdelle, Itämerelle, Atlantille, Rio de Janeiroon. Raanat ovat kadonneet satamista.
Koko kävelyn aikana yksi kunnon ajatus ja senkin varmaan unohdan.
(Lisäys: Nyt muistin kerrata Jussi Ogin parhaita. "Työ" ja "Hommage à mursu" ja "Potkukelkkakin". Niitä lukiessa tuli sellainen tunne, että on perillä. Tässä on nyt sitä. Luin alhaalta ylöspäin ja olin kehua, mutta "Blogosfäärin uruissa" huomasin tunkkaisuusvaroituksen ja päätin varovaisena olla kehumatta.
Nyt yritän muistaa, kenen muun parhaita minun myös piti, ehtiessäni.)
Posted by khilou at 18.04.05 23:10Kiitos.
Posted by: Jussi Og at 20.04.05 12:17Lukijana kiitän kirjoittajaa hyvästä luettavasta.
Hienoisen tunkkaisuuden uhallakin.
Posted by: khilou at 20.04.05 15:11