Näkymä rannalta

Matkapäivähetkiä

Excuse me, do You know which bus goes to Tampere airport, eteeni kiilannut rinkkaselkäinen neitonen tivaa lasiluukulta. No, this is the railway station, lasiluukku vastaa ja pelästyy hetkeksi piiloon ennen kuin uskaltaa myydä minulle lipun.

Lipunmyyjät näkevät. Heistä kansan tarkkailijat, ja kaupan kassoista, ja postinkantajista.

Sinisen vaunun istuimella elokuvaohjaajaveljeksistä kuuluisampaa muistuttava mies muttei hän, tukka sinne tänne sojottavina tukkoina, leuka rintaa vasten nyökkien, kuorsahtelee kuplivan limaista viinanhajuista kuorsausta. Ja jollei se suunsoitto lopu, saat jäädä Tikkurilaan, ohjaajan näköistä pois ohjaava konduktööri henkilöohjaa seuraavassa kohtauksessa.

Kuinka jollain voi olla olematta kirjoitettavaa? Katselisi vaikka peukalonsa kynttä, kirjaisi sen ryppyjä ja sävyjä kunnes kovalevy täyttyy.

Kirja laittaa ajatuksen liikkeelle, ja maisema junan ikkunassa. Ruskeat lumipälviset kynnökset, tuo pieni punainen sauna puunrunkojen ympäröimää taloa liki. Radanvarren hiekkatietä käyräsarvisella retkipyörällä ajava helttapipoinen mies. Ja kolmikymppinen pariskunta hybrideillään, thinsulateissa ja muotoilluissa aurinkolaseissa. Ei sata metriä vaan 30 vuotta miestä edellä.

Myyrä. Kylpeä, piehtaroida 70-luvussa on tulla kotiin. Aavistan, että olen tekevä sitä aina vain enemmän. Ja muistava itse aina vain vähemmän.

Maisema ja kirja yhtä aikaa tukkivat minut. Liikaa virikkeitä.

Selkä, poski ja korva lukevat aikakauslehteä, jossa on Jouko Turkan kuva. Nahkahousuinen rouva kuuntelee korvalappustereoista C-kasettia. Kaksi tummaa miestä keskustelee keskitason englanniksi. Like a politician?, toinen kysyy. Yes, yes, toinen nyökkäilee ja hihittää kimeästi.

Ja autossa A:n puhelin soi ja A on unohtanut luottokorttinsa taukopaikalle ja se päätetään hakea paluumatkalla ja Vaajakosken motarilla suljen kirjan ja Hannikaisenkadulla aurinko paistaa kuumasti tuulilasin läpi.

Nopeutetussa jaksossa kantamukseni kerää katseita ja tervehdin monia ihmisiä ja minulle tarjotaan kuuluisaa kahvia ja ovet ovat ihan 50-lukua ja katson myötätuntoisena sivusta, kuinka ihmisiä innostuu ja uskoo ja toivoo ja pettyy. Ja kun se kaikki on melkein ohi, yllätyn, taas kerran, ja hämmennyn poskeni punaisiksi, mutta ilahtuneena, ja hetki on liian pian ohi, taas kerran.

Ja kaiken hälinän ja juttujen ja pitkien valojen ja auton alle liukuneiden katkoviivojen jälkeen on kevätkylmä grillirasvanhajuinen ilta ja taivaanrannassa kolme valaistua hyppyrimäkeä ja punavalkoiset radiomastot, jotka pistävät mustaa taivasta vatsaan. Siistillä iltayönhiljaisella Shellillä nuori vaalea nainen, enemmän nuori kuin nainen, pursottaa mausteet Driver's Lihiksen väliin ja colaa otan vain vajaan mukillisen koska edessä on bussimatka, ja kannan tarjottimen ikkunapöytään.

Laituriin 13 peruuttavan Kuopion Liikenteen sinivalkoisen maantielaivan keulalla lukee Oulu - Helsinki. Helsinkiin, sanon, ja maksan 18,90, ja puhelin piippaa ja kahdessa eri tekstiviestissä siteerataan illan urheilu-uutisia ja minä kirjoitan nämä sanat.

Posted by khilou at 11.04.05 00:56