Saavuin I-junalla laituriin 3 kello 21.20. 
Katselin jo liikkuvasta junasta pitkää jonoa valaistuja makuuvaunuja. Hyttien ovet näyttivät odottavan avoimina ja käytävällä näkyi liikettä, kun matkustavaiset etsivät paikkojaan. Juna huokui lähestyvän matkayön heiluntaa, kohinaa ja kolketta, ja hetken halusin olla mukana, matkalla jonnekin kauas.
Kulkiessani ohi katsoin: näytti lähtevän puoli kymmenen maissa Ouluun ja Kontiomäelle. Ravintolavaunu piti omaa hyrinäänsä.
Viereiseltä laiturilta käveli kolme siilitukkaista vartijaa ja yksi haalaripukuinen konstaapeli. Mustamaija peruutti varovasti päälaiturille. En tiedä, mitä oli ollut tekeillä.
Posted by khilou at 06.04.05 22:44Näkyikö Nom-vankivaunua? Sen tuntee pienistä ja kapeista ikkunoista. Näin sellaisen purkamisen Oulussa viime junareissulla. Nykypäivän vanginkuljetusautot ovat muuten aika tavallisen näköisiä minibusseja, jotka erottaa helpoimmin perätilan ja henkilökunnan erottavasta pleksiseinästä. Matkustajina näytti olevan huomattavan paljon rotumiehiä sillä kertaa.
Posted by: Tommi at 07.04.05 09:19Enpäs tullut ajatelleeksikaan vankikuljetusta, vaikka olen sellaisista jonkun lehtijutun lukenut.
Nämä haalarikkaat tulivat muistaakseni laiturilta, jota reunustivat paikallisjuna ja tyhjä raide, joten siitä ei liene ollut tällä kertaa kyse.
Posted by: khilou at 07.04.05 10:49