helmikuu 20, 2005

Maalla kaupungissa

Oltiin ainoat matkustajat hymyilevän kuljettajan sompailemassa 24:ssa. Bussin renkaat sihisivät kuramärällä kadulla, mutta sivummalla lunta tummensivat vain puista varisseet ripsut.

Maitomainen hiutaleinen sumu kietoi puusillan harsoonsa ja hämärsi rannat aavistuksiksi. Citytintti lauloi lyhyttä terävää, kun kulkueemme katosi saaren uumeniin.

Tutkittiin kirkkoveneet, aitat ja torpat. H kertoi, kuinka yhden ylisillä oli sen alkusijoilla säilytetty saksalaisilta jääneitä aseita ja miten yhdelle pojista kranaattileikissä kävi.

Kioskin luona grillattiin makkarat ja juotiin termoskahvit. Isommat halusivat ja pääsivät ponin selkään. Poika kuunteli tädin ohjeet tarkkaan ja leuka pysyi ryhdissään koko matkan. Ilmeistä päätellen loputtoman monta rasittavaa lasta ja vanhempaa kokenut ponittaja varoitti erikseen muovipulkkien kolistelusta ja salamavaloista.

Perheen kiihdyttäminen täyteen vauhtiin napakelkassa käy anaerobisesta harjoitteesta. Kävellessämme poispäin yritin haukkoa huomaamatta henkeä samalla kun maitohappo valui kohti nilkkoja.

Kotimatkalla pienten silmät lupsahtelivat.

Posted by khilou at 20.02.05 14:45
Comments