Jos käänsi päivällä kasvonsa valoa kohti ja oli iho herkkänä, saattoi tuntea auringon lämmittävän. Lumi oli silti puuteria ja viima kohmetti varpaat.
Kirkassilmät söivät halulla, minkä jälkeen yksi nukahti sohvalle. Toinen lauloi Tuiki tuiki tähtösen kahdesti ja, koska isä oli nukkuvinaan, taputti itselleen.
Illalla Etelä-Euroopan viimeisen sotatalven sää oli viikosta toiseen kurja pitäen B-24:t enimmän aikaa maassa. Maailman koulutetuin ja parhaiten palkattu asemahti syyti Cerignolassa rutiköyhille italialaisille kangasta, Hershey-patukoita ja Spamia, sitä alkuperäistä. Vastalahjaksi tuli kivirakennuksia, puhtaita univormuja, kotitekoista tomaattikastiketta ja amorea.
Aina pilvien hälvetessä 35-tonniset möhkäleet punnertautuivat ilmaan ja pörisivät yli Alppien kylvääkseen sitten tulta ja tuhoa Wienin ratapihoille tai Skodan tehtaille. Pula polttoaineesta ja piloteista olivat jo pudottaneet Luftwaffen taivaalta, mutta 88-millisten tiheä sulkutuli teki yhä preeriain poikain elämästä epävarmaa.
Posted by khilou at 16.02.05 00:24