Vaan on se komea ääni, kun jäät irtoavat jostain katonrajasta ja rämisevät rännin sisällä alas pirstoutuakseen seitsemän kerrosta alempana odottavaan asvalttiin. Palasia sinkoilee kengille saakka.
Ihan kevät, ajattelin, kun ulkona oli vielä valoisaa mutta kello jo neljä. Ja uudelleen illalla ulkona, kun sihisevä ja ropiseva päivä kylmeni kengän alla rouskuvaksi yöksi. Ihan maaliskuu.
Kävin kääntymässä Länsisatamassa ja Itämerenkadun päässä kuuntelemassa rekkojen jyrinää. Mecklun mäki on aina sama pakokaasuinen, pölyinen, meluinen kuilu. Ja se likainen sairaalan aita.
Eero Marttinen ei saanut Mikko Niskasen elämästä hirveästi irti. Taiteilijalta kuulosti, taivaassa tai helvetissä sen mukaan, miten tuorein elokuva otettiin vastaan. Pinnan alla kova halu näyttää niille ja ainainen epävarmuus. Rivien välissä naistenmies ja riveillä selittelyn makua viinankäytöstä.
Tenavat nuhaisia ja taas ihan poikki. Meillä on isi sulkatyynyjä, Poika halusi kertoa.
Makasin silmät kiinni ja yritin miettiä, mikä minun suosikkikatuni olisi.
Posted by khilou at 08.02.05 00:17