Tuiskun keskellä joka puolella läikkyi keltaisia vilkkuja ja jyrisi moottoreita.
Kaksi hinausautoa kiisi edestakaisin nostelemassa siirtokehotuksen missanneiden autoja pois tieltä. Vihreäliivinen merkitsi rekisteritunnuksen tauluunsa ja heilautti kättään merkiksi: taas yhtä vietiin.
Kun korttelinmitta oli tyhjä, odottavan tiekarhun puskuterä laskeutui kolahtaen, moottori jyrähti ja pakoputkesta pöllähti mustaa. Teräs kirskui ja oranssit kipinät tanssivat asvaltilla, kun keltainen jättiläinen raapi tiukkaan pakkautuneen kerroksen kasaksi mustuneita jäälaattoja.
Pyöräkuormaajat humisivat edestakaisin kauhoen lumikasoja odottavien kuorma-autojen lavoille. Kun lava täyttyi, kuormuri starttasi ja uusi peruutti piipittäen tilalle.
Me seisoimme jalkakäytävällä nauttimassa showsta, tenavat pomppivat tasajalkaa innosta. Ympäri kenttää hiihtelevä ikämies seisahtui nojaamaan sauvoihinsa ja katselemaan. Siis ne ei kato yhtään kun ne peruuttaa siis mä oon niin vihanen, ohikulkeva äiti lapsineen avautui.
Mutta puistossa kuului puusta ihan selvästi huu-uu, monta kertaa. Katselimme, kun iso ruskea möhkäle levitti siipensä ja lensi kohti Temppeliaukion kirkkoa.
Häh? Onko näillä main jotain pöllöjen tapaisia?
Posted by khilou at 01.02.05 22:09Kiitos, että kirjoitat! Mä luen sun blogiasi niin mielelläni.
Posted by: MinnaS at 01.02.05 22:21Olen nähnyt ketun temppeliaukion pusikoissa. Yötyössä on hyviäkin puolia.
Posted by: Santeri at 01.02.05 23:12Kaupunkiluonto osaa yllättää. Keskellä Joensuuta olevassa koskessa asui monen vuoden ajan saukkoja, yhä edelleen ruutukaava-alueen kupeessa huutelevat huuhkajat.
Posted by: parppei at 01.02.05 23:28On siellä pöllöjä. Muuallakin keskustassa niihin saattaa törmätä näin keväällä. Melkein tasan kymmenen vuotta sitten kun asuin Katajanokalla, näin kuinka sarvipöllö lensi päin seinää keskellä päivää. Oli raukka sokaistunut päivänvalossa. Vein sen eläintieteelliseen museoon ja sain kuulla luennon sarvipöllöjen elämäntavoista ja ruokavaliosta.
Huuhkajankin olen nähnyt lähtevän lentoon, metsässä tosin. Oli kuin valtava sanomalehden aukeama olisi yhtäkkiä auennut tuulessa ja lehahtanut puiden sekaan.
Temppeliaukiolla on naakkojakin, niiden voi kuulla kirkuvan "eio tornii! eio tornii!".
Posted by: Dyro at 02.02.05 09:15Pöllö, ilves, tiikeri, jostain syystä erikoishienoja ja suosikkiluontokappaleeni.
Jos pöllöjä kerran on, pitäisin eilistä hyvänä enteenä, jos outoihin uskoisin.
Kettu olisi hieno nähdä, saukko taitaa olla jo epärealistinen toive.
Ja MinnaS:lle kumarran posket punaisina.
Posted by: khilou at 02.02.05 10:57Myös Katajanokan yössä on kuulunut huu-uu enemmän kuin kerran kuluvan talven aikana. Enpä osaa äänestä varmasti sanoa mikä pöllö on kyseessä, mutta taianomaiselta se kuulostaa kivitaloviidakossa!
Posted by: NS at 02.02.05 12:23