Luistimet olivat tylsät ja epätasaisen harmaan jään läpi kurkki siellä täällä hiekka, mutta luisteleminen on vähän kompastellenkin hienoa.
Aika moni oli samaa mieltä, sillä aamun muuttuessa päiväksi alkoi pieni jään peittämä kaistale täyttyä.
Sivummalla hahmo suihkutti letkulla vettä aavalle pääkentälle. Miksi vasta nyt, kun on pakastanut jo viikon? Viikon puolivälissä kuulemma traktori oli rikki, niinpä kenttää ei voinut jäädyttää koska sitä ei voinut aurata. Kohta onkin sitten helmikuun loppu ja aika lopettaa kunnossapito tältä talvelta, oli kelejä tai ei.
Satsaisivat lähellä ihmisiä oleviin liikuntapaikkoihin eivätkä tekojäihin rautatientoreille, kuten joku jo yleisönosastossa älähtikin.
Poika ja Tyttökin kokeilivat jään liukkautta ja siirtyivät lapsen luontevuudella viereiseen pulkkamäkeen kun siltä tuntui. Kotimatkalla katseltiin, kun valtava tiehöylä kiiti kapeaa katua teräs jäiseen asvalttiin kirskuen. Se näytti ohittavan autojen kyljet vain senttien päästä.
Illalla puistossa me ja tuuli. Se tanssitti lumipuuteria pitkin potkuin, pyöräytti välillä piruettiin ja heitti voimalla kasvoille.
Kymmenen uutisten partainen meteorologi kertoi, että lumisadealue on tulossa kohti Etelä-Suomea. Tulossa?
Ulkona raapii aura katua, äänestä päätellen kuski ajaa kovaa.
Vaan onpas komea junakuva lähistöltä.
Posted by khilou at 30.01.05 23:24