Palasin kellarin arkistosta pölyisenä, hämähäkinseittejä vakosamettisen pikkutakin olkapäillä. Kainalossani oli 15 singlelohkaisua, joissa neula raapi vinyyliä muita pirteämmin, kun istuin silmät kiinni risti-istunnassa arkiston laminaattilattialla.
Ylhäällä istuin tammisen työpöytäni ääreen ja laskin nipun pöydälle. Ruskeiden voimapaperikansien taittuneet kulmat rapisivat, kun siirtelin levyjä eri pinoihin.
Kolmen tunnin työn jälkeen olin saanut jaettua singlet kolmeen kategoriaan. Luettelen ensin itseäni kolmanneksi eniten miellyttäneet eli C-puolet.
Pölyinen maantie, jossa teen yhtä suosikkiasioistani, kävelen maantien laitaa kauniina kuumana kesäpäivänä.
Ja tapahtui niinä päivinä, jossa väläytän kiinnostustani kirkkorakennuksiin ja niissä tapahtuviin asioihin. Pääsen myös mainitsemaan minua jo edellisenä jouluna säväyttäneen musiikki-ilmiön.
Huonompi iltakävely, jossa aavemaiset valo- ja ääni-ilmiöt onnistuvat säväyttämään jopa valistusajan kasvattia.
L, jossa aukeaa aika-aukko tästä päivästä lapsuuteen ja jossa kirjaan sieltä erään muiston.
Klassikko, jossa hyvä kirja vie minut hetkeksi mukanaan ja jossa pääsen mainitsemaan sekä Boris Mihailovin että Kasserinen solan ja ihailemaan saksalaisia autoja.
Posted by khilou at 22.01.05 14:09Arkistojen kaivelu veresti minunkin muistoni. Khiloulta löytyy yksi sellainen merkintä, jonka muistan lopun elämääni. Se ei ole välttämättä "suuren yleisön" mieleen, mutta kolahtaa tiettyyn joukkoon. Päiväys vuodelta 2003 perjantaina 17. lokakuuta otsikolla "Kun ihmeellinen tapahtuu".
Posted by: Joonas at 22.01.05 16:48Täytyy myöntää, että pidän siitä itsekin.
Arkistojen lukemisessa on se riski, että voi tuntea taantuneensa.
Posted by: khilou at 23.01.05 00:28Voisitko linkittää tuon kyseisen stoorin?
Posted by: LL at 23.01.05 14:00Kokeillaan, mahtuuko tähän ruutuun. Kuten sanottu, marginaaliyleisölle.
Siis:
-----
perjantai, lokakuu 17
Posted 23:34
Kun ihmeellinen tapahtuu
Jalkapallo on runoutta, pyöräily proosaa. Jokainen laji tarvitsisi oman Jukka Pakkasensa.
Jonkun olisi kirjoitettava, kuinka Jaakko Hintikan kädet liittyvät kaikkeuden kosmiseen virtaan napauttaessaan täydessä juoksuvauhdissa pallon puolustajan mailan ja jalan välistä juuri sillä ainoalla sekunnin kymmenyksellä kun väli on olemassa. Kuinka Esa Jussila kääntää lyöntilaukauksensa syötöksi pelaajalle, jonka kukaan muu ei ollut tajunnut olevan siellä. Kuinka maalin tehneen Akseli Ahtiaisen leuan asento saa Il Ducen näyttämään nöyrältä. Kuinka sydänjuuriaan myöten loukkantuneesti Tero Karppanen katsoo tuomariin ponnistautuessaan kontalleen hitaasti, hitaasti. Mikä valppaan bulldogin ilme kasvoillaan Sami Kuronen tanssii päkiöillään syötönkatkoa vaanien. Millä ilkikurisella rentoudella Petteri Nykky syö vaihtoaitiossa suurta punaista omenaa kesken loppuottelun.
Kun näyt ja yksityiskohdat lähtevät liikkeelle, kokonaisuus kasvaa yli osiensa summan. Pallo liikkuu mailasta mailaan yhä nopeammin, juuri vastustajan ulottumattomissa, kunnes kliimaksina seuraa viimeinen, kaiken oivaltava syöttö tyhjälle takatolpalle. Ja se silmänräpäys ennen armoniskua, kun joka ainoa ihminen hallissa jo tietää, mitä tapahtuu.
Juhlivien pelaajien kahdenlaiset ilmeet. Onnittelijan haltioitunut hartaus, joka kysyy, onko ihmisen todella mahdollista tehdä noin. Maalintekijän virnistys, silmänurkasta pilkistävä Tieto. Se on mahdollista, ilme vastaa, minä tiesin osaavani sen, minä.
Taidetta? Ehei. Paljon enemmän.
Samulille, Mertenille ja kaikille, jotka ovat Pelanneet.
Posted by: khilou at 23.01.05 16:46Mahtava tunnelmanvälitys!
Posted by: LL at 23.01.05 17:20