tammikuu 08, 2005

Mä lehden luin - ja toisenkin

Matti Niiranen, kuka sitten lieneekään, toistelee kaupunginosalehden kolumnissaan hokemia viranomaisten hitaudesta ja sanoo, että tavallinenkin kansalainen olisi vaikkapa BBC:n lähetyksistä heti tapaninpäivänä havainnut avun tarpeen suuruuden.

Jos jotain väittämää toistellaan tarpeeksi monta kertaa, se alkaa tuntua todelta?

Selailin sillä silmällä joulukuun 27. päivän Helsingin Sanomia. Maan valtalehden toimituksella lienee käytettävissä kaikki mahdolliset uutispalvelut ja tietolähteet, joten siellä jos jossain tiedettiin tilanne jo tapaninpäivän iltana? No, HS kertoi aukeaman jutussaan, että Aasiassa lienee 11 000 kuollut ja "sunnuntain tietojen mukaan" kaksi suomalaista loukkaantunut. En havainnut tekstissä kovasanaisia vaatimuksia lähettää paikalle nopeasti lisää apua Suomesta.

Ehkä (suomalaisten) hädän laajuus ja thaimaalaisten tarve apuun Suomesta ei sittenkään ollut heti täysin ilmeinen. Ai niin, mutta ulkoministeriöllähän on se maanalainen komentokeskus satelliittikuvineen.

Ilta-Sanomat näyttää ottaneen oikein asiakseen saada viranomaisten päitä vadille. Suomen viranomaisilta kesti peräti 38 tuntia organisoida pelastustoimia-- kirjoittaa Timo J. Anttila viikonlopun aviisissa. Tuollainen aika olisi "peräti", jos onnettomuus tapahtuisi Suomessa. Ja tieto onnettomuuden laajuudesta olisi heti saatavilla.

Posted by khilou at 08.01.05 23:52
Comments

YLE:n uutisissa Tapaninpäivänä Sri Lanka oli aluksi ykkösuutinen, koska Reijo Lindroos paikalla: hän joutui keskeyttämään uutisenkin, kun vesi nousi taas ja Pasilasta kauhisteltiin.

Thaimaastakin tuli heti alkuun oman tiedonantajan (Ulla-Maija Makkonen, Pasilassa Jyrki Saarikoski) juttua. Jutussa viitattiin myös kadonneisiin, joiden joukossa on turisteja. Tosin se oli liitetty Malesian kuviin. Phuket, Thaimaa tuli mukaan 27.12., tuhat kuollutta arveltiin, joukossa turisteja "portugalilaisista venäläisiin" sanottiin - suomalaisiin ei viitattu mitenkään. (Saldo yli 20000, pelättiin jo yli 100000 uhria.) Viranomaisia kritisoitiin paikan päältä - erityisesti Ruotsiin verrattuna. Sri Lankassa mainittiin suomalainen kuolonuhri. Taudit mainittiin. Ryöstely ("roistot") mainittiin.

Kadonneet katosivat ja löytyivät kadoksissa oleviksi pian uudestaan: tiedotusvälineiden glasnost alkoi Matti Vanhasen puheesta 28.12., jonka jälkeen suomalaisuhreista voitiin puhua avoimesti, mutta varovaisuutta uhkuen. Sitten sen jälkeenhän ei muusta enää puhuttukaan kuin lukumäärästä ja siitä kuka siihen nyt on eniten syypää.

Posted by: Sedis at 09.01.05 11:18

Onko sulla ja muutamalla muulla Blogistanin Suojeluskuntaupseerilla joku pakkomielle puolustella viranomaisten kömmähdyksiä? Onko teillä oma lehmä ojassa vai?

Posted by: ?! at 09.01.05 11:38

Ilmeisesti siis kaikki ei ollut heti selvää sähköisillekään tiedotusvälineille?

No nyt se sitten paljastui, että olen todellisuudessa ulkoministeriö. Damn.

Niin, missä kohdin viranomaiset kömmähtivät ja kuinka paljon?

Olisikohan Blogistanin Suojeluskuntaupseereista blogiryhmäksi tuonne BlogiWikiin?

Posted by: khilou at 09.01.05 12:04