Jätettiin auto parkkiin Laukontorille. Kylmä sumu kietoutui kasvoille
ja tehdas vieressä hengitti yötaivaalle höyrypilviä.
Keskiyön lounas Mäkkärissä venyi kahveiksi asti. Suomen vanhimmassa, yksi muisteli.
Katukivien välissä hohtivat siniset valot. Kääntyilin kannoillani ja ihailin kauniita taloja. Niitä riitti Pyynikilläkin. Ja kaikkialla pieniä liikkeitä menneiden vuosikymmenten lämpimin nimin.
Aamulla valoverhojen takana harmaa järvi.
Mikä on tämän kaupungin olemus?
Posted by khilou at 11.11.04 15:38Valtameren kokoinen järvi on komea näky kaupungissa. Se erottuu Eteläisemmän Suomen savisista järvistä vetensä kirkkaudella.
Rakennuskantaa leimaa enemmän 1900-luku kuin kahdessa muussa suurimmassa kaupungissa. Identiteettiä julkisessa kaupunkikuvassa on rakennettu klassistisilla monumentaaliveistoksilla, joiden aiheet ovat kansallisia (Aleksis Kivi) tai kansallisromanttisia (symboliksi nostettu, osin ehkä tuotettu pirkkalainen muinaisuus).
Kaupunki on työläiskaupunki ja korkeakulttuurin perinne siellä on lyhyt. Tämä antaa kaupungin akateemiselle hengenelämälle ehkä provinsiaalisemman leiman kuin kahdessa muussa maan suurimmassa kaupungissa. Vaikutteita haetaan mieluummin merten takaa, kun omaa perinnettä ei ole tai sitä ei tunneta. - Vai onko joku kuullut esim. teekkareiden ja humanistien vastakkainasettelusta Tampereen ulkopuolella, jos Oulua ja Rovaniemeä ei lasketa.
Silti tämäkään ilmiö ei ole vain kielteinen. Yhdessä Jyväskylän kanssa Tampere on ollut esim. ircin suurvalta verrattuna useimpiin muihin Suomen suuriin kaupunkeihin. Samoin Tampereelta tulee hyviä blogeja, ja blogipaikkakuntana Tampere muodostaa omaäänisen kokonaisuuden, toisin kuin esim. Turku, jolta vastaava erottuva ominaislaatu puuttuu vaikka hyviä blogeja onkin.
Syynä tähän on luultavasti äsken viitattu provinsiaalisuus vahvuutena: kun jonkin alan fiksut henkilöt eivät muodosta yksinään itseriittoista kriittistä massaa (niin kuin voisi kuvitella olevan Helsingissä jo jokaisen alan jokaisen kuppikunnan sisällä), tapahtuu sekoittumista, ja kun aloja on vähän, myös yhdistelmät ovat erikoisia (kuten filosofia ja internet).
Tästä syystä Tampere internetin aikakautena on luultavasti esim. Turkua parempi useimmissa asioissa. Tampereen fyysisen ympäristön eristyneisyyttä tämä ei kuitenkaan vähennä, ja siksi kai myös ruumismin käsite (or whatsoever) on keksitty tamperelaislähtöisessä yhteydessä.
Hyvin kuvattu, tämä tamperuus. Nääs.
Posted by: mea at 11.11.04 20:34Tampereelta puuttuu lähtemisen kepeys, joka meren myötä on Helsingissä aina läsnä. Täällä kaivaudutaan kohti maata, tehdään juuria ja mennään muualle vain käymään. Lentokenttä ja juna-asema ovat kansanomaista karvalakkiosastoa, kuten Helsingissä linja-autoasema. Tampereelta on helpompi lähteä toiselle mantereelle kuin jonnekin etelä-Suomeen... vain palaaminen takkuaa, koska jatkoyhteydet Helsinki-Vantaalta pelaavat usein huonosti pohjoiseen.
Ihmekö siis, että täällä harkitaan kaikkea pitkään ja tehdään vasta sitten, kun on tuumittu tovi jos toinenkin. Hesalainen ex tempore -keveys on harvinaista. Syynä lienee osaltaan Hämeen hämyinen luonto ja sitkas, pitkä teollistumisen tie.
Posted by: Riitta at 12.11.04 15:35Hyvää oheislukemista, kiitoksia.
Turistin silmään kaupunki näyttää erittäin sympaattiselta.
Katselen lisää.
Posted by: khilou at 12.11.04 17:17