marraskuu 03, 2004

Huonompi iltakävely

Se alkoi Taivalsaaren rantoja kiertäessä. Pimeässä ei nähnyt mihin astui, ja pensaiden varjot näyttivät liikkuvan. Tuuli rapisutti pukeille nostettujen veneiden peitteitä.

Hietsussa kuljin aivan rantaviivaa pitkin. Seurasaarenselän aallot kohisivat hiekalle ja kuului outoja mulahtelevia ääniä. Etäämpänä kajasti hautausmaan kappelin valaistu torni. Kelmeä valo hukutti varjoni rantaveteen.

Kävelyraitilla hautiksen takana tuuli kohahteli korvissa. Ajattelin, kuinka hyvin pyhämiesten päivä istuu marraskuuhun. Kylmä viima ja pimeys vaikuttivat tänään vihamielisiltä. Mitä täällä ulkona teet, ne tuntuivat tivaavan.

Palasin tapani mukaan pimeän hautiksen poikki. Jos olisin herkkä, väittäisin, että ilmassa oli jotakin. Muutaman hautakiven juurella lyhdyt lepattivat kuin hädissään ja polut tuntuivat kulkevan eri paikoissa kuin päivällä.

Pysähdyin hetkeksi pensaiden väliin kuuntelemaan. Hitaat askeleet rapisivat hiekkakäytävää ohitseni, mutta siinä, mistä ne kuuluivat, ei näkynyt ketään. Koska olen valistusajan lapsi, tiedän, että pimeässä aistit vääristyvät ja tuuli voi tuoda ääniä kaukaakin. Huomasin silti käsivarsien nousseen kananlihalle.

Astuin portista Mechelininkadulle ja säpsähdin mustapukuista kalpeaa hahmoa, johon melkein törmäsin. Miehen iho oli taikinamainen ja silmät jotenkin kuolleet.

Dumariko se lauloi, että

Pysytelkää tällä säällä neljän seinän sisällä
sillä tänä yönä nousee paha kuu.

Posted by khilou at 03.11.04 23:25
Comments

Kummituskuva (vaiko Khilou hameessa...?) ja kummitustarinaa. Minä kävin yks ilta isoäidin haudalla ja vaikka siitä veteraanilehdosta portille ei ole pitkä matka, niin olin koko ajan kauhuissani.

Kyllä ne levottomat sielut kuules siellä hääräävät, usko vaan;)

Posted by: Mindy at 04.11.04 08:32

Mikä yllätys huomata pimiössä, että filmille oli tallentunut tuollainen hahmo. Ei siellä iltapimeässä ketään näkynyt.

En ole uskaltanut vielä katsoa, mitä kaikkea muuta löytyy.

Posted by: khilou at 04.11.04 11:35