Hengitys huurusi ja tuuli viilsi korvia. Hautiksella oli onneksi tyynempää. 
Harmaiksi käyneet oravat vilistivät jalkojen juureen kerjäämään ja palkittiin pähkinöillä. Tenavat hihkuivat ja ryntäilivät innoissaan.
Illalla kuljin juuri Töölön kirkon kohdalla, kun ehtookellot alkoivat moikua. Päätin, että pidän kirkonkellojen äänestä.
Lehtovaaran ikkunoista näkyi parhaisiinsa pukeutuneita ruokailijoita. Tarjoilija näytti juuri kaatavan punaviiniä. Kadulle leijailevassa tuoksussa oli valkosipulia ja pannulla tirisevää lihaa.
Janoisen Lohen talossa tiiliseinää oli hiottu rappauksen alta esiin. Nordenskiöldin kulmalta hyppäsin vialliseen spåraan. Se nilkutti kaarteissa mateluvauhtia, kytkimet naksuivat ja moottorin vinkuna katkeili. Kaasu pohjaan nyvvittu, juopunut ääni takasillalta vaati.
Palasin kävellen. Pudonneet lehdet peittivät Topeliuksenkadun jalkakäytävän, ja jokainen tuulenpuuska irrotti puista uuden kahisevan pyryn. Kahlasin keltaisessa kinoksessa.
Posted by khilou at 30.10.04 23:11