Liekö vika unen vähyydessä, unien laadussa vai jossain muussa, kun aamun lastenohjelmia silmäillessä Katti Matikainen näyttää kovin aistilliselta?
Tuntui, että Forumin kirpparilla voisi olla jotakin. Luiskaa pääsi maan alle, jossa joka suuntaan avautui yhä uusia vaaleanharmaita käytäviä. Hissillä vielä syvemmälle, josta löytyikin myyntipöytiä ja ostajia ei-ihan-ruuhkaksi asti.
Tuin sattumalta Osku Pajamäen vaalityötä ostamalla häneltä viidellä eurolla Risto Pajarin kirjan Talvisota ilmassa. Kaupan päälle sai Pajamäen itsensä Valtakirjan. Hinnan kysymiseksi jouduin odottamaan hetken puheenvuoroa ärtyisältä naiselta, joka tivasi, miksi kansalaisten rahat otetaan puoluetukeen ja byrokratiaan. Ehdokas ei horjunut vaan kertoi kannattavansa puoluetukea lämpimästi.
Kirjoja näytti myyvän moni, joka ei niitä arvosta. Niteet pahvilaatikoissa sikinsokin, selkämykset kaikkiin ilmansuuntiin.
Hississä ei mikään nappula ollut vihreä ja opasteet muutenkin sekavat. Hyvin arvaamalla pääsi lopulta kuitenkin katutasoon.
Illalla ilma oli edelleen niin lämpöisen kostea kuin suorastaan satamatta vain voi. Aina välillä kohahti tuulenpuuska ja irrotti katuvalon oranssinkeltaiseen kajoon lehtipyryn. Keltaiset lehdet liimautuivat mustaan märkään asvalttiin.
Posted by khilou at 17.10.04 23:41Kamaan! Katti Matikainen on kuuma kissa! Silja on perheenisille erinomainen (teko)syy katsoa lastenohjelmia.
Posted by: Kari at 18.10.04 09:16Ahaa, oikea kansanliike, johon liityn myöhässä. Huojentavaa, etten ole ainoa.
Mutta syntyykö jonain aamuna nolo tilanne, jos tenavat haluavatkin katsoa videolta Puuha-Peteä mutta isä ehdottomasti Katinkonttia?
Posted by: khilou at 18.10.04 13:33Onneksi Katinkontti on niin laadukasta kamaa, että lapset yleensä preferoivat sitä. Ristiriitatilanteessa pitäisi ilmeisesti käyttää kasvattajalle kuuluvaa auktoriteettia.
Posted by: Kari at 18.10.04 14:11