lokakuu 05, 2004

Keltainen meri

Humalistonkadun rantapätkällä keltaisten lehtien meri oli saartanut kaksi autoa. Laahasin siinä kohdin jalkojani ja kuuntelin kahinaa.

Linnankoskenkadulla moottorin ulvonta sai kohottamaan katseen. Kolmossarjan Bemari pujotteli rajua ylinopeutta jonon keulille ja suhahti ohi kohti Mecklun risteystä.

Sairaalan käytävällä kaksi sporttista lyhythiuksista naista, toisella jalusta ja toisella kamera. Heitä opastanut valkotakkinen poistui ja jätti kaksikon suunnittelemaan. Jos sä kävelisit tuolta ja sit otettais tohon suuntaan niin ettei varsinaisesti potilaita näkyis.

Käveltiin Tytön kanssa käsikkäin käytävää eestaas. Pikkulikka osoitteli hihkuen seiniin maalattuja ankkoja ja muita otuksia.

Luin tummuneella kolikolla kahviosta lunastetun IS:n sillä aikaa kun naiset viipyivät varjoainekuvauksessa. Varsinainen lausunto tulee myöhemmin, mutta toimenpiteen tehnyt lääkäri kuulemma arvioi, että takaisinvirtausta munuaisiin ei näyttäisi olevan.

Kotona spagettia kermaisella kana-herkkusienikastikkeella. Syötiin loppuun ennen kuin avattiin veroliput.

En muista, koska edellisen kerran sain palautuksia. Vielä kahden tunnin päikkäreiltä herätessäkin jatkui kepeä olo.

Posted by khilou at 05.10.04 16:57
Comments

Kiitos arjen hetkien maalaamisesta kauniiksi kuviksi, ajatuksiksi, mielikuviksi. Täysin ryytyyneenä pitkän työpäivän päätteeksi kotiin tultuani sinun kirjoituksesi oli se juttu, joka toi hyvän mielen.

Posted by: MinnaS at 05.10.04 21:36

Kumarran.

Semminkin, kun koko kapasiteetti tuntuu iltojen pimetessä tuhlautuvan työsanoihin.

Pitäisi täyttää varastoa lukemalla oikeita kirjoja.

Posted by: khilou at 05.10.04 22:50