Näkymä rannalta

Kirjoittamattoman kirjan meemi

Millaisen kirjan kirjoittaisin, pohti ensin Sedis ja sitten Schizo-Janne.

Kirjoittaisin sarjan suosittuja ja myyviä kirjoja, yhden joka vuosi joulumarkkinoille, täsmällisesti kuin kello. Koska tämä miete on fantasiaa, en kirjoittaisi niitä vain leipäpappina vaan kirjoittaisin niihin myös sieluni, kirjoittajan sieluni.

Mutta ensin kirjoittaisin itsestäni ulos suuren romaanin.

Kirjoittaisin huolettoman lapsuuden elävästä pojasta, joka pelaa talvi-illat ulkona jääkiekkoa kunnes valot sammutetaan, menestyy koulussa kohtalaisesti vaikka välillä kapinoikin, kiskoo tyttöjä leteistä, pitää kavereitaan tärkeämpinä kun vanhempiaan ja pukeutuu IFK-rotsiin. Pojasta, joka äänittää C-kasetille David Bowieta, katsoo TV:stä Hannibal Heyesin ja Kid Curryn seikkailuja ja kokoaa mielellään muovisia lentokoneita, vaikka aina tuhriikin vahingossa ohjaamojen kuomut liimalla.

Kirjoittaisin nuorukaisesta, jonka elämässä illat luistimilla vaihtuvat pitkiin öisiin keskusteluihin parhaiden kaverien kanssa sekä tutustumiseen tyttöihin, joissa on paljon muutakin kiehtovaa kuin letit. Nuorukaisesta, joka huomaa olevansa hiukan lahjakas muttei kovinkaan kunnianhimoinen, karttaa sukulaisiaan, ei huolehdi huomisesta vaan viettää sumuisia iltoja Bottalla ja Vanhalla ja Alibissa, tekee asioita, joista ei myöhemmin aina ole ylpeä ja joka vähitellen huomaa, että elämä ei ole vain hauskanpitoa vaan välillä myös kovaa työtä.

Kirjoittaisin miehestä, joka eräänä päivänä huomaa työntelevänsä puistossa lastenvaunuja, vaikka vasta eilen pelasi talvi-iltaisin jääkiekkoa kunnes valot sammutettiin. Miehestä, joka on huomannut, että monet asiat elämässä ovat luultua monimutkaisempia ja joka alkaa tajuta, että hänen vanhempansakin ovat olleet ihmisiä, joilla oli haaveensa ja huolensa ja luultavasti myös Kaipaus. Miehestä, joka huomaa olevansa paitsi yksilö, myös osa sukua ja historiaa, ja joka haluaa tietää niistä lisää. Miehestä, joka haluaa kuulua johonkin mutta samaan aikaan tuntee katselevansa kaikkea sivusta, niin kuin luultavasti me kaikki. Miehestä, joka nyt ymmärtää paljon enemmän, mutta jossa yhä elää Levottomuus.

Kirjoittaisin myös meren rannalla sijaitsevasta kaupungista, jossa talvinen taivas kaartuu mustana luistinradan valojen yllä, jonka öinen lumipyry pehmentää hiljaiseksi pumpuliksi ja jonka heinäkuun polttava aurinko käärii uneliaaseen utuun. Kaupungista, jossa soivat ambulanssien sireenit, raitiovaunun kaarteessa kirskuvat pyörät, kaukainen laivan sumutorven törähdys, junan pillin vihellys, skeittilaudan kolina ja alati taustalla humiseva liikenteen kohina. Kaupungista, jossa tuoksuvat suolainen meri, sateen kastelema pöly, lehmusten tahrima asvaltti ja syksyn pudottamat maatuvat lehdet.

Kirjoittaisin pienen pätkän myös paikasta maalla järven rannalla. Paikasta, johon mies muistoissaan palaisi tajutessaan, että se on osa jotakin, johon hän kuuluu, ja joka vuosien poissaolon jälkeenkin kulkee aina hänen mukanaan.

Tai enpä tarkemmin ajatellen sittenkään kirjoittaisi, sillä eräs ehti ensin.

Mutta onneksi on edes blogi.

Posted by khilou at 13.08.04 22:16