elokuu 07, 2004
155 metriä merenpinnasta
Tänään kävelin rantoja Kaivariin päin. Oli päriseviä moottoripyöriä murisevia avoautoja murluttavia moottoriveneitä aurinkoa maastopyöriä rullaluistimia
purjeveneitä aurinkoa sandaaleja shortseja minejä toppeja aurinkolaseja hellehattuja ihoa rusketusrajoja aurinkoa kuumaa asvalttia mädän meren tuoksua aurinkoöljyä matonpesua turisteja jäätelöitä.
Oli partainen mies katua lipuvassa valkoisessa A-Mesessä, joka sykki jazzia. Oli tyhjiä pulloja ostoskärryyn keräävä mies, jonka hiutuneessa paidassa luki sopivasti Primalco. Oli veden solina salmeen ajavan purjeveneen keulassa.
Pekka Niska näytti yltävän sinne, missä yleensä on pilvet. Moottori hurisi, kun vaijeri nosti koria ylös, ylös, ylös. Kallioilla penkeillä nurmikolla istuvat seisovat kykkivät ihmiset tuijottivat taivaaseen ja varjostivat käsillään silmiään. Takanani nuoria miehiä.
- Onks se mies vai nainen?
- Siis vi**tu mä sekoisin tuolla mä siis niin sekoisin.
- Uskaltaako hypätä?
- Ei vi**tu mä en pystyis olee tuolla.
- Huutaaks se hei olkaa hiljaa ni kuullaa huutaaks se.
Hahmo irtosi hidastettuna korista, näytti pysähtyvän taivaalle ja alkoi hitaasti pudota vetäen valkoista köyttä perässään. Huuto kuului ja yleisö hörähti, myötätuntoisesti. Muutaman tempaisun jälkeen köysi asettui ja hahmo laskettiin lautalle. Jatkoin matkaa. Suomen korkein benjihyppy 155 metriä 80 euroa, kojun luona luki.
Senaatintorilla moikuivat kirkonkellot. Hääseurue ryhmittyi kirkon portaille yhteiskuvaan.
Hiki tulvahti vasta kotona, vauhdin pysähdyttyä. Olin lähdössä hakemaan ruokaa mutta juutuin 45 minuutiksi BBC Worldin Blondie-dokumenttiin. Muistin taas, miksi teininä vaikutuin Debbie Harrysta.
Posted by khilou at 07.08.04 21:57