elokuu 06, 2004

Rantoja myöten

Kirjasto oli suljettu jo neljältä, kuten hiukan epäilinkin. Siispä jatkoin suoraan rantaan.

Seurasaaren kiertäminen venytti rupeaman kahteen ja puoleen tuntiin. Yllättävän paljon kuivakkaan sitkeitä eläkeikäisiä lenkkeilijöitä. Auringon punaamat neitoset kulkivat punottu kassi olalla, paidattomat nuorukaiset aurinkolaseissaan omistivat leuka pystyssä maailman. Kontrastina kulki vanha herra sandaaleissaan, vaaleassa kesäpuvussaan ja olkihatussaan keppiin tukeutuen.

Penkillä rantatien varrella istui ilmetty Harry Potter ja puhui kännykkään.

Käänsin katseeni pörinän suuntaan: punainen MediHeli vähensi korkeutta ja vajosi sairaalan rakennusten taa.

Oikaisin kaislikon poikki, mutta kengät painuivat mutaan ja nokkoset silittivät pohkeita. Pätkä tiheää lehtometsää, jossa linnut pyrähtivät lentoon aivan jalkojen juuresta. Kävelin seittiin ja näin hämähäkin kipittävän kyynärvarrellani.

Rannassa puiden siimeksessä naisseurue eväinään kuohuviinipullo ja hedelmiä. Ilta-aurinko paistoi Humallahden kallioille. Nuuhkin Mestaritallin terassilta leijailevaa kuuman valkosipulin ja tirisevän pihvilihan tuoksua. Vesibussi ajoi lahteen ja laski Taivalsaaren laituriin.

Posted by khilou at 06.08.04 23:26
Comments