Kuoleman kuvaus puisteluttaa. Ruokkoamaton haiseva juoppo, joka kuolee limaista verta molemmista päistä oksentaen.
Aikuisen miehen ikäinen hahmo, joka on täysin kyvytön arjen askareisiin ja tarvitsee rinnalleen naisen äidiksi ja hoivaajaksi (vastaavaa kerrotaan Juice Leskisestä).
Mieheksi kutsuminen ei tunnu sopivalta, koska siihen nimitykseen kuuluu vastuun ottaminen itsestään. Tarvittaessa jopa muista.
Poikavuosista alkaen oman napansa ympärille kietoutunut taiteilija, joka sittemmin muun muassa katoaa lentokoneella Suomeen jättäen aliravitun, raskaana olevan naisensa virumaan lämmittämättömään lontoolaiseen huoneeseen. Tunsin hyvää mieltä lukiessani kohtaa, jossa Tuulaliina häipyy Keravalta eikä tällä kertaa tulekaan kotiin hoivaamaan kiukuttelevaa kakaraansa.
Julkkis, jonka hoivaajaksi, ja vuoteeseen, on kirjan mukaan koko ajan naisia tarjolla. Ja joka ei jätä tilaisuuksia käyttämättä.
Ylistetty nero, joka pitää verottajaa kiusantekona, katsoo ansainneensa valtion kustantaman ylöspidon eikä rappion syvetessäkään pidä Nobelia tai ministerin salkkua mahdottomina ajatuksina.
Kaikessa etovuudessaankin runoilija, joka kirjaan otetuista näytteistä päätellen pystyi vielä aivonsa juoneenakin kirjoittamaan poikkeuksellisesti. Runoilija, josta yhä puhutaan ja kirjoitetaan kirjoja.
Posted by khilou at 05.08.04 13:51Minulle jäi todella etova olo eräistä Tarkan kirjan kuvauksista, ja alkoholia en eepoksen lukemisen jälkeen vähään aikaan juonut. Tuo kirja on oikeastaan aika tarpeellinen, sillä se avaa silmät huomaamaan, mikä rappio suuren legandan taakse kätkeytyi. Kukaan ei ole täydellinen. (Mutta Näkymä rannalta on kärkipäätä.)
Posted by: Jenni at 05.08.04 15:04Kauniit sanat eivät ole kadonneet, minkä johdosta kiitollisena kumarran.
En kirjaa lukiessa voinut käsittää älykkään ihmisen pyrkimystä ehdoin tahdoin itsetuhoon. Mysteeri, joka ei liene ollut yleensäkään taiteilijapiireissä tuntematon.
Suhtautuminen sekä alkoholiin että vapaaseen seksiin taisi olla kirjan kuvaamina vuosikymmeninä erilainen kuin nyt.
Posted by: khilou at 05.08.04 18:34