heinäkuu 14, 2004

Mattopyykillä

Matot puhdistuivat katuharjalla nopeasti.

Poika sai suihkuttaa letkusta matolle vettä samalla kun aikuiset harjasivat. Kato isi minä oon palomies, hihkui ja keskittyi taas kieli poskessa. Tyttö tepasteli vaippasillaan kaiken keskellä ja läiskytti muovilapiolla vettä pienessä sangossa. Valuvan märkien mattojen nostaminen kuivaustelineelle on ryhmätyötä.

Naiset heittelivät läppää vieressä pyykkäävien kylän mammojen kanssa. Kulttuuriin kuuluvat myös roisit jutut ja tietenkin aina väliin yhteiset naurut kaupunkilaisvävyn kustannuksella. Viheltelin ja jatkoin kuuraamista. Jo vääpeli evp, pölynimijöiden myyntimies Ryhmy opetti, että pyykkimuijien ja koulutyttöjen kanssa ei kannata ryhtyä sanasille. Siinä voi vain hävitä.

Tenavana maalla lilluttiin kainaloita myöten lämpimässä järvessä ja jynssättiin huojuvalle laiturille levitettyjä räsymattoja juuriharjalla. Silloin ei mietitty viemäröintejä ja jätevesiä.

Lopuksi vietiin tenavat järveen polskimaan.

Illalla TV:stä Jalla jalla! Muutama hervoton kohta ja jotenkin samanlaista lämpöä kuin Fucking Åmålissa. Väkivaltakin oli olevinaan sellaista leikkitappelua, hosumista ja huitomista jossa on sovittu, ettei satu oikeasti.

Posted by khilou at 14.07.04 13:13
Comments