Näkymä rannalta

Klassikko

Ja vielä löytyi luettavaa, kassatyttö sanoi nähdessään minun palaavan. Nyökkäsin ja murahdin. Minusta ei ollut enää näyttelemään lammasasiakasta. Muutos oli jo alkanut.

Raitiovaunupysäkillä kaivoin kirjan Sokoksen muovikassista ja maistoin ensimmäiset kappaleet. Kotikadun häämöttäessä ensimmäinen luku oli nielty. Tungin kirjan reppuun ja nyökkäilin hyväksyvästi. Vaunusta laskeutui mies, jonka ääriviivat olivat alkaneet erottua selvemmin. Terävöitynyt mies. Ylitin risteyksen kulmittain päin punaisia ja mulkoilin ympärilleni.

Kotona vein kirjan työhuoneeseen ennen kuin laskin ostokset sohvalle. Taasko joku kirja, nainen olisi vain ihmetellyt. On asioita, joita on turha yrittää selittää. Kuten Kasserinen solan vastahyökkäys tai Boris Mihailovin kyky aineellistua tyhjästä takatolpalle.

Illan hiljentyessä yöksi nostin jalat kokoontaitettujen matkarattaiden päälle ja aloin lukea.

Hotakainen vaikutti tolkun kaverilta, vaikka tunsikin näköjään pakonomaista tarvetta kirjoittaa piereskelystä ja poskeenotoista. Kampaus ja silmälasit kertovat tuollaisista miehistä olennaisen. Ne polttavat liikaa, käyttävät mustia housuja ja raskaita kenkiä, seisoskelevat vieraassa joukossa viihtymättöminä ja etsivät juotavaa. Välttelevät katsetta ja mutisevat, jos yrität mennä kättelemään ja kehumaan. Tuollaiset miehet rentoutuvat vain pienessä piirissä. Isolle piirille jäävät kirjat. Meille.

Ja autot. Alfa Romeo voi sopia runoilijalle tai elokuvaohjaajalle, mutta järkimies ei aja italialaisella eikä ranskalaisella autolla. Ne ovat taiteilijamaita. Auton pitää olla saksalainen. Ranskalaisilla vaunuilla ei olisi koskaan edetty Puolan rajalta Kaukasukselle. Tuolla logiikalla auto voi olla myös venäläinen, mikä ei olekaan älytön ajatus. Suomen talvessa venäläinen auto on käsistään kätevälle järkivalinta, jos ego vain kestää.

Yhdistelmän keksijän patsashanke on jo valtuuston käsiteltävänä, luki sivulla 136, ensimmäisen kappaleen lopussa. Ihan kuin Tervoa. Vrt Tervo, raapustin lyijytäytekynällä marginaaliin.

Kirjasta tuli samalla hetkellä luottamuksellinen asiakirja. Maailma vilisee kirjallisuustutkijoita, jotka vaanivat tilaisuutta tunteakseen ylemmyyttä tavallisia lukijoita kohtaan. Tuollainen merkintä olisi niille lakkahilloa lämpimän leipäjuuston päällä. Vrt Tervo, ne sutkauttelisivat päivällisillään ja hohottaisivat suu auki. Pyyhkisivät sitten naurunkyyneleet , maistaisivat punaviiniä ja jatkaisivat keskustelua ranskalaisista modernisteista. Vielä puolen tunnin päästä samettitakkinen assistentti muistaisi asian ja tirskahtaisi itsekseen. Hyvällä onnella pääsisin kevennykseksi graduun.

Mietin, pitäisikö kirjaa pitää tästä lähin kassakaapissa. Ei, koska en omistanut sellaista. Päätin selvittää, kuinka paljon tallelokeron vuokraaminen pankista maksaisi.

Posted by khilou at 21.06.04 11:58