Olin vielä ymmärtämättömän ikäinen, kun pikkubroidi, alta puolen vuoden vanha, ei eräänä aamuna hengittänytkään.
Hautajaiskuvissa päällimmäinen vaikutelma on sisäänpäinkääntynyt umpimielisyys. Mutsi näyttää valkoisessa poplarissaan shokissa olevalta, faijalla kasvot kiveä mustien aurinkolasien takana. Pappi valkoisissa lipereissään erossa muista, sivullisena. Minulla on näköjään valkoinen kauluspaita ja sininen takki. Seison aikuisten jalkojen juuressa naama sen näköisenä, että jokin on vinossa mutten täysin tajua, mikä.
En muista, että asiasta olisi kotona koskaan juuri puhuttu. Pojan synnyttyä olen alkanut tajuta, millaista sen on täytynyt olla. Ehkä siksi havahdun välillä yöllä kuuntelemaan, hengittävätkö lapset.
Posted by khilou at 18.06.04 15:54