Isät kelkkoivat lapset puistoon äitien kokoontuessa patojen ääreen valmistelemaan ateriaa. Merkkisoiton tullessa puisto-osasto lähti liikkeelle.
Jännittävästi suunnitellussa kerrostalossa tarjoiltiin hyvässä seurassa pitkän pöydän ääressä herkullista kanapastaa ja ranskalaista punaviiniä. Höyläsin kasan päälle italialaista juustoa ja lusikoin reunalle pestoa.
Toisella silmällä vahdittiin seuraavaa sukupolvea sitä mukaa kun se nostettiin alas syöttötuoleista lattialle temmeltämään. Ehdin ihailla myös mittavaa kirja-ja levyhyllyä sekä vanhan ajan mustavalkoisia tähtipotretteja.
Kahvin kanssa kesän ensimmäinen mansikkakakku. Niin hyvää, että kukaan ei arastellut olla ahne.
Tenavien alkaessa ränättää väsymystään oli aika lähteä kotiin.
Kivelänkadulla palaa, kertoivat Maikkarin uutiset lasten nukahdettua. Pikkupoika minussa haluaisi juosta katsomaan.
Posted by khilou at 15.06.04 23:37