KatjaW kirjoitti hienon merkinnän bloggauksesta.
Häiriköt ovat perseestä. Ja yksi uhka bloggaamiselle kuten kaikelle avoimuudelle. Usea elämäänsä avaava varmaan miettii, saako joskus kannoilleen vihamiehen tai sekopään, jolle blogi olisi polttoainetta ja asevarasto.
Muiden asioiden ohella merkintä pisti miettimään etenkin negatiivista palautetta ja sen kokemista. Kokemukseni perusteella arvelisin, että naiset ottavat tekemisiinsä kohdistuvat moitteet keskimäärin miehiä herkemmin koko persoonaansa kohdistuvina.
Matti Mäkelä kirjoittaa erinomaisessa esseessään "Armeija" muun muassa arvostelusta.
Jouduin ensimmäisenä oppilasjohtajan rooliin, joukkueeni marssittelijaksi. Harjoittelimme kentällä paraatia varten osaston kunniantekoa. Ensimmäinen yritykseni epäonnistui, joukkue marssi ohi kunniantekopaikan ennen kuin ehdin tehdä mitään. Majuri pysäytti jo uhkaavasti pensasaitaa lähestyvän porukan, rykäisi ja sanoi rauhallisesti:
- Upseerioppilas Mäkelä, suorituksenne oli puhtaan nollan arvoinen. Jatketaan harjoittelua.
Siinä minä seisoin, puhtaana nollana joukkoni edessä ja odotin, että maa repeää, taivas pimenee, mutta mitään ei tapahtunut. Jälkeenpäin ajatellen tuolla kokemuksella oli erittäin syvällinen vaikutus, jota ei heikentänyt se, että totuudenmukainen arvostelu oli tuon paikan arkipäivää. Kun kuulee suoraan, selittelemättä itseään koskevan tyrmäyksen, saa ensin shokin, mutta sitten rupeaa ajattelemaan. Täydellisen epäonnistumisen kokemuksesta on vain yksi tie, tie eteenpäin.
Siinä yksioikoisessa laitoksessa kritiikin tyylilaji on selkeä ja yksiselitteinen, alkujärkytyksen jälkeen helppo. Jos suoritukseni todetaan ääneen surkeaksi, se tarkoittaa, että suoritus oli surkea, piste. Ei sen vähempää muttei myöskään enempää. Sitten jatketaan.
Suorituksen sanominen huonoksi on vaikea laji oppilaitoksissa, työpaikoilla, joskus urheilujoukkueissakin. Sanojen mukana roikkuu niin paljon piilomerkityksiä ja sosiaalisia kuvioita. Onko sillä jotain mua vastaan? Vihaako se minua? Miksi se sanoi noin rumasti? Olenko nyt vaarassa saada potkut?
Posted by khilou at 15.06.04 12:50Ehkä minä en vielä 3 kk bloggaamisen jälkeen osaa oikein ottaa palautetta vastaan. Sitä ensin ajattelee, että tottakai minä olen oikeassa ja muut väärässä. Tarvitaan taitoa hyväksyä oma väärässä olo. Häirikköni ei onneksi ole blogimaailmasta, mutta voihan hän tännekin eksyä. Ehkä.
Posted by: KatjaW at 15.06.04 16:32Toisaalta rohkea kirjoittaa sellaistakin, jossa saattaa olla myös väärässä. Pelkuri tyytyy varman päälle itsestäänselvyyksiin.
Posted by: khilou at 15.06.04 23:27