kesäkuu 13, 2004

Yhtäläiset, salaiset ja suhteelliset

Hesari on tälläkin kertaa tehnyt kiitettävästi töitä kansan usuttamiseksi uurnille.

Käytiin vuorollamme sisällä äänestämässä toisten vahtiessa tenavia ulkopuolella. Tytöt pysyivät paikallaan, pojat yrittivät poukkoilla. Hyväntuulinen vaalitoimitsija otti seinustalla aurinkoa ja huikkasi tulijoille, että sisäänkäynti on tällä kertaa eri ovesta.

Tietoa on tarjottu, mutta Euroopan kokoinen hallittava ei vain sytytä. Valitut menevät Brysseliin ja päättävät siellä jotain eurooppajuttuja. Suomessa katsotaan vain, ketkä pääsevät isoille liksoille ja kuka puoluejohtaja saa illalla loistaa, kuka murjottaa. Sitten ne menevät puoluetoimistoon ja hikoilevat jäähilettä miettiessään, mitä tulos merkitsee seuraavien eduskuntavaalien kannalta.

Minä äänestän kaikissa vaaleissa, joissa saan. Tällä kertaa ei innostavaa ehdokasta ollut, joten valitsin ensin listan ja sieltä tyypin, josta median kautta saamani sumean suurpiirteinen kuva on myönteisin. Eiköhän tuo ole ainakin kokenut ja moneen hommaan pätevä nainen.

Posted by khilou at 13.06.04 14:29
Comments