Työ maistuu eltaantuneelta savelta. Parempaa tämä on kuin kaivaa lapiolla ojaa tammikuun tulipalopakkasessa. Sekään ajatus ei vain nyt kannattele.
Kaipa tällaisetkin päivät kuuluvat elämään. Työpäivät. Poden varmaan volframivajausta tai jotain.
Alkuillasta yhteys aivojen, silmien ja ruudun välillä katkesi kokonaan. Sammutin koneen ja seurasin perhettä puistoon.
Hyvääkin. Kotona leikittiin Tytön kanssa keltaisella sählypallolla sulle - mulle -leikkiä. Tyttö huitoi käsillään, hihkui ja nauroi. Jaksoi ja jaksoi, kunnes muut palasivat ostoksilta.
- Ootko näiden jalkojen isi, unta pää tyynyllä odotteleva Poika kysyi illalla ja näytti nauraen kinttujaan. Huomatessaan kysymyksen naurattavan pikkumies kysyi samaa käsistään. Sitten naurettiin yhdessä. Tämä on hyvä hetki ja on sitä, vaikka taivas putoaisi huomenna, ajattelin.
Posted by khilou at 09.06.04 23:54