kesäkuu 04, 2004

Sanon Vaan

Tapahtuu ensi viikolla:

Maanantai

Tarkistat blogisi tunnin sisällä jo seitsemännen kerran, mutta kukaan ei ole vieläkään kommentoinut kirjoitustasi seksuaalisesta markkina-arvosta. Tapanasi ei ole antaa periksi, joten tunget blogin takaisin pöytälaatikkoon ja tartut päättäväisesti uudelleen kirjoituskoneeseen.

Tiistai

Katsot ylpeänä ympärillesi ja tuhahdat ivallisesti tyypeille, jotka lukiossa väittivät, ettei Suomessa voi hankkia omaa haaremia. Ripustat vihellellen valkoisen takkisi kaappiin, sammutat ruumishuoneen valot ja lähdet kotiin.

Keskiviikko

Jäät ilman arvosanaa ohjelmoinnin tentissä. Selvitellessäsi asiaa kansliassa nainen kysyy epäluuloisesti, oletko sinä se tyyppi, joka tunki väkisin tenttitilaisuuteen ja istui Aku Ankaksi pukeutuneena takarivissä värittämässä.

Torstai

Naurat makeasti ja läiskit reisiisi tajutessasi, että TilaMisu onkin oikea blogi. Olit koko ajan luullut, että kyse on ärrävikaisten väärin kirjoittamasta TiraMisusta.

Perjantai

Kotibileidesi kliimaksissa naapurit kurkkivat ovensuusta, kuinka hurjasti musiikki siivittää sinut sätkimään ja kiemurtelemaan. Hauskuus päättyy, kun sinipukuiset tanssijat saavat lopulta käsiraudat ranteisiisi ja kantavat sinut autoon.

Lauantai

Huomautat tyttöystävällesi, että tämä on alkanut haista epämiellyttävälle. Hän ei väitä vastaan, mutta joudut kuitenkin pyytämään anteeksi tajutessasi, että syy onkin sähkökatkon, joka on sulattanut arkkupakastimen.

Sunnuntai

Vuosien omatoimisen Sanan tutkimisen jälkeen rohkaistut mukaan seurakunnan raamattupiiriin. Sitä vetävä pastori kuitenkin väittää, ettei hiirenkorville luettu lehdykkäsi, jossa seikkailee puolialastomia japanilaisia, ole Raamattu.

Posted by khilou at 04.06.04 00:36
Comments

Loistavaa. Jos et olisi blogistanin tunnetuin perheenisä, jolla varmasti on tekemistä viikonloppuisin, voisit päivystää KV:ia viikonloppuisin, kun hän vuorostaan hoitaa perheenisän tehtäviä (Tampereella?)eikä ole sulostuttamassa meitä joilla ei ole näitä velvollisuuksia ja samoilemme levottomina sieluina virtuaaliavaruudessa.

Posted by: maalainen at 04.06.04 06:05