Pelkäätkö palelevasi, Vaimo viilsi.
En minä osaa noin vain yhtäkkiä vain pukeutua kesään. Vaan eivät näköjään osaa useimmat muutkaan.
Järvenpäässä, merestä kaukana, oli ollut vielä lämpimämpää.
Aurinko saa auton ruostekukatkin kasvamaan. Tähän aikaan vuodesta löytää itsensä silmäilemästä alan ilmoituksia. Rahat vain puuttuvat.
Poika halusi taas pelata ja syöteltiin eteisessä. Äiti minä syötin lättysyötön, pikkumies huusi välillä keittiöön. Homma sujui paremmin ennen kuin puhuttiin siitä, miten käsiä pidetään. Mutta niin se meni Herrigelilläkin.
Mailat ja pallot piti ottaa puistoon mutta siellä ne unohtuivat viidessä sekunnissa, kuten olin arvannutkin. Lopuksi piti tosin pelata L:n kanssa hiekkalaatikossa pölysählyä, jonka kliimaksina pallot haudattiin hiekkaan.
Juhlistettiin tenavien nopeaa nukahtamista sitruuna-lakritsijäätelöllä. TV:ssä Kirsi Piha oli eri mieltä kotiäitien kanssa, jenkit hukkasivat tilaisuutensa jääkiekossakin, kengissä oli verta ja Rosa Meriläinen on tehnyt jotain.
Edit: Näin siinä käy kun sulkee TV:n pelin puolivälissä. Onneksi tilanteen huomaaminen netistä vei takaisin sohvalle parahiksi rankkarikisaan.
Posted by khilou at 05.05.04 23:21Kuvassa näkyvä Museokadun "karhutalo" on kuulunut aikanaan hyvin vahvasti elämääni... Hmm, nostalgiaa. Kiitos.
Posted by: Scilla at 06.05.04 13:48Hieno talo. Tenavina kiipeilimme kaverien kanssa karhuissa mutten enää muista, oliko talossa talkkaria meitä häätämään.
Posted by: khilou at 06.05.04 14:37